Aallon harjalla (ja välillä vähän pohjallakin)

Korkeakoulujen keskittymällä Aalto Yliopistolla menee nyt todella lujaa. Valitettavasti hyvin toimivien osa-alueiden kuten Design Factoryn tekemisiltä vie uskottavuutta kyltereiden ja teekkareiden välinen näkemysero ylioppilaskuntien varojen suhteen.

Kumma juttu, että ensimmäisenä smurffiviikkona meidän mieliin iskoitui ajatus statusluokkaeroista boomilaisten ja muiden ainejärjestöjen kesken. Vaikkei tuo ollut tietoista, se oli kuitenkin niin vaikuttavaa, että etenkin sinisilmäiset ja ummikot oppivat asennevammaisen käytöksen jo ensimmäisen lukukauden alussa.  Näin opiskelumaailmasta irrottautumisen jälkeen koko asia vaikuttaa lähinnä huvittavalta haihattelulta, mutta oli todellinen rajoite kouluaikoina. Ei ehkä omalla kohdallani, koska satuin tuntemaan boomareita henkilökohtaisesti ennen opiskelun alkua ja pidin heitä varsin mukavina ja älykkäinä ihmisiä.

Jaottelut meihin ja teihin muodostuu hyvin nopeasti, mutta niistä on hyvin hidasta päästä eroon. Termi boomari tarkoittaa edelleenkin jotain aivan käsittämättömän monimutkaista kokonaisuutta, johon liitetään mm. seuraavia varsin negatiivisia merkityksiä:
- Itserakkaita pöyhkeilijöitä
- Kylmäiskoisia suorittajia
- Rahan rakastajia
- Humanistivihaajia
- Tunteettomia törppöjä
- Viinaan meneviä vetelehtijöitä.
Surkeeta. Toinen puoli on tämä:

- Tulevia talousvaikuttajia, johtajia, kansantalouden rattaiden pyörittäjiä, akateemisia yrittäjiä, mahdollisuuksien luojia, markkinoijia ja myyjiä, joita tarvitaan missä tahansa organisaatiossa, myös voittoa tavoittelemattomissa.

Kommunistin kuteissa

Joskus mietin, millainen mielikuva minusta vallitsi opiskeluaikoina, kun opiskelin sekä sosiaalitieteen tutkimuksen laitoksella (boomarit kutsuivat kommariksi) ja kauppakorkeakoulussa (sossulaiset haukkuivat kapitalistiksi)? Itse pidin itseäni lähinnä realistihumanistina, joka osaa myydä ja markkinoida.

Under construction

Sitten aivan muihin aaltoiluihin. Olen tänään mietiskellyt, kuinka kauan Aalto voi käyttää fraasia “olemme muotoumassa” ja “käytännöt on vasta selkiytymässä”, kun töppäilyitä selitetään? Ainakin vielä tänään. Halusin viedä erään merkittävän promootiokokonaisuuden Otaniemen iloksi, mutta kahteen viikkoon en ole saanut kiinni ketään, joka pystyisi vastaamaan kolmeen hyvin perustavaa laatua olevaan kysymykseeni:
a) Mitä maksaa?
b) Miten organisoidaan käytännössä?
c) Milloin voidaan tulla paikan päälle?

Kootut selvitykset asian suhteen ovat olleet seuraavat:

• Vastuuhenkilöitä ei ole.
• Vastuuhenkilö on vaihtunut
• Kysy meidän yhteisestä markkinoinnista. vai onkohan meillä sitä
• Kysy TKK:n neuvonnasta
• Nämä promot eivät ole meidän ydinkysymyksiä
• Kysy P. Lehdolta, eikun hän onkin lomalla, eikä hänellä le sijaista ja nyt hän yliopiston avajaisissa koko päivän.

Luulin, että tämä on hyvin simppeli skenaario yritysyhteistyöstä.
- Asiakas haluaa päästä Otaniemeen esille
- Asiakkaalla on rahaa
- Minä olen tässä asiassa oppilaitosyhteistyötä suositteleva taho, mutta valitettavasti tällä kertaa Aalto ei saa sympatioitani. Käytännön asioiden hoitamisen ei pidä olla näin turhauttavaa. Menemme siis Haaga-Heliaan ja Laureaan. HKKK:ta harkitsemme, vaikka taitaa kauppislaisten intressi nyt olla jossain muualla kuin luennoissa ja promoissa.

Asettumatta kummankaan puolelle tässä asiassa on todella harmi, että ylioppilaskuntien rahariidoista on kärsinyt eniten viattomat riviopiskelijat, sekä yliopiston maine.

–

Edit: Juuri kun sain tämän avautumisen loppuun, minulle kilautti Aalto yo:n erään killan yritysyhteistyövataava, joka on yksi pedanteimmista ja miellyttävimmistä yritysyhteistyövastaavista, joita olen koskaan tavannut. Ei passaa yleistää ylioppilaskuntien tekemisiä yksittäisiin kiltoiin, eikä etenkään henkilöihin niiden hallituksissa.