Pahoittelut englanninkielisestä otsikosta, mutta Aamunkoi Kolmen Viisaan Kukkamerkatun kanssa ei kuulostanut järin fiksulta.

Viime viikonloppuna oli siis jälleen mahdollista uppoutua vampyyrimaailmaan ja ihastella Robert Pattinsonia valkokankaalla, kun uusi Twilight –elokuva Breaking Dawn sai ensi-iltana ympäri Suomea. Kyseisen elokuvan ensi-illassa järjestettiin Kenzon uuden Flowertag –tuoksun näytejakelu. Tällä kertaa promootiot valtasivat Finnkinot jopa viidessä kaupungissa. Expressionisteja touhusi näytteiden parissa Helsingissa, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa.

Jo aikaisempien Twilight-elokuvien perusteella odotettavissa oli suuri ryntäys teattereihin, ja tämä toteutuikin joka teatterissa. Tennispalatsissa kaikki näytökset täyttyivät ja näytteet menivät kuin kuumille kiville. Ensi viikonloppuna jatketaan leffapromojen merkeissä, mutta pidetään jaettava tuote vielä yllätyksenä!

Eveliina työn touhussa Tennispalatsissa.

Pirkkalan katukuvassa näkyi menneenä viikonloppuna jotakin hyvin erikoista. Yksi jos toinenkin autoilija joutui hieraisemaan silmiään, kun näki hieman erilaisen liikenteenohjaajan Verkkokauppa.comin edustalla. Kyseessä ei siis ollut keltaiseen huomioliiviin pukeutunut järjestyksenvalvoja, vaan Verkkokauppa.comin ikioma Verkkokauppamies.

Verkkokauppa.comeissa oli viikonlopun aikana Tripla Extra –päivät , joiden aikana mitä mahtavimmat tarjoukset valtasivat myymälät ympäri Suomena. Tarjouspäivät rantautuivat myös Verkkokauppa.com Pirkkalaan, kun Expressionistit muuntautuivat Verkkokauppamiehen rooliin viihdyttämään ja hauskuuttamaan Pirkkalan myymälän kävijöitä viikonlopun ajaksi.

Maskotit ovat aina rakastettuja, olivat ne sitten pelimaailmasta tai TV:stä tuttuja, tai sitten brändin omia maskotteja, kuten tässä tapauksessa. Maskotin oikeana kätenä kulki myös toinen Expressionin promoottori, joka jakoi ilmapalloja ja avusti maskottia yleisesti. Maskotin puvussa touhuaminen ei siis aina ole aivan helppoa ja maskotilla on hyvä olla apuri aina mukana.

Vaikka välillä hieman vaikeaa ja kuumaa puvun kanssa onkin, on itse työ niin mukavaa, että maskotin hommiin haluavia innokkaita promoottoreita on aina jonoksi asti. Maskotteja pitäisi siis ehdottomasti käyttää enemmän promootiomielessä, koska osoittautuvat aina loistavaksi vetonaulaksi. Ehkäpä joskus hankimme myös Expressionille oman turkoosin maskotin, joka tepastelee pitkin Radiokatua ja rekrytoi uusia Expressionisteja . Mikähän maskotti olisi, ehkäpä turkoosi ePöllö?

Verkkokauppamiehet isä ja poika.

Sisältä löytyi vielä kolmas Verkkokauppamies.

Kukas se sieltä saapuukaan?

Illan emännät Annariina ja Ilona

Edellisessä blogijutussa mainitsemani ”hieman erilaiset promootiot” saivat jatkoa viime torstaina, kun Helsingin Kaivohuone täyttyi punaisista matoista ja salamavaloista. Kuljetusyhtiö Maerskin kauan odotettu asiakastilaisuus avasi ovensa satapäiselle vieraskatraalleen Expressionin väen muuntautuessa hovimestareiksi silinterihattuineen ja emänniksi iltapukuineen. Tapahtuman Be a Star –teeman mukaisesti sisustettu Kaivohuone säihkyi upeuttaan vieraiden saapuessa hovimestarien ja Walk of Fame –tähtien saattelemana Kaivohuoneelle, jossa promoottorimme vastaanottivat vieraat. Tapahtumassa oli siis yhteensä kahdeksan Expressionistia eri tehtävissä. Pojat toimivat silinterihatut päässään hovimestareina, tyttöjen työskennellessä Expressionin turkoosin väriset ruusukkeet hiuksissaan rekisteröintipisteellä.

Ilta toi tullessaan paljon erilaista ohjelmaa tulisista tanssiesityksistä jonglöörien taidonnäytteisiin. Vieraat saivat käydä painamassa kätensä Maerskin omalle Walk of Famelle ammattikuvaajien taltioidessa hetken. Illan kuvasatoa sai ihastella kuvaseiniltä ja ottaa oman kuvansa muistoksi illan päätteeksi.

Ilta jätti jälkeen mukavia muistoja sekä meille työntekijöille että vieraille. Me jätimme Annariinan kanssa osamme myös Kaivolle sulkasatomme muodossa. Valkoiset höyhenet nimittäin seurasivat vanana perässämme pitkin Kaivoa, kun puuhkamme päättivät ohentaa höyhenpeitettään. Tämänkaltaiset keikat muistuttavat promoottorin työn luksuksesta; Mikään keikka ei ole samanlainen ja ikinä ei tiedä milloin löytää itsensä puuhka kaulassa iltapuku päällä punaiselta matolta.

Kuvausseinän satoa.

Palasin kotikonnuilleni Tampereelle menneenä tiistaina puuhailemaan yhtä jos toista. Herätin pienimuotoista kummastusta Tampereen toimistolla kasatessani lätkämaalia ja teippaillessani lelumailoja. Tähän kaikkeen oli siis aivan pätevä syy, eikä vain minun päähänpistoni lähteä harjoittelemaan tulevaa talvea varten.

Syy tähän kaikkeen löytyi Hakametsän Jäähallista; Myöhemmin illalla Hakametsä täyttyi sadoista kirvespaidoista ja muutamista uskaliaista helsinkiläisistä SM-liigan saapuessa Tampereelle Tappara-HIFK – ottelun merkeissä. Tallink Siljan jäsenklubi Club One tilasi Expressionilta touhutädin kasaamaan promopistettä ja myöhemmin vetämään myös lämärikisaa ottelun ajaksi. Tietenkin ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, kun pääsin poikkeamaan Tampereella. Espoolaistumiseni ei siis ole vielä aivan 100-prosenttista, joten pikavisiitti Tampereelle syömään mustaa makkaraa on aina mieleinen.

Lämärikisa toteutettiin pienenpienillä muovisilla lelumailoilla ja muovipalloilla. Nyt siis selvisi mihin nämä Facebookiin kuvatut Autot –leffan logoin varustellut lelumailat olivat matkalla. Lämärikisa oli ensimmäinen laatuaan, mitä Expression järjesti, joten odotimme mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Menestykseksihän se muotoutui ja jo toisen erätauon aikana Club One – ständille oli kertynyt pitkä jono lapsista, jotka odottivat pääsyään kokeilemaan lämäystaitojaan. Lasten pelatessa aikuiset pääsivät osallistumaan Tallink Siljan risteilylahjakorttiarvontaan, ja arvontalipukkeita kertyikin vino pino illan aikana.

Vaikka Tappara ottikin takkiin melko pahasti, ihmiset olivat hyvillä mielin ja ainakin promootiopisteellä liikkui vain iloisia ihmisiä. Lokakuu vetelee jo viimeisiään, mutta vielä tämän viikon aikana on odotettavissa kuulumisia muutaman muunkin, ei ehkä niin tavallisen promootion tapahtumista.  Mukavaa viikonjatkoa ja kannattaa pysyä langoilla!

Mihin se kesä taas menikään? Vastahan vielä loikoiltiin mökkilaiturilla ja nautittiin paahtavista helteistä. No eipä enää, vaan nyt putoavat lehdet ja pakkaset kolkuttelevat jo ovella. Kaikista kummin juttu on se, että tämä tapahtuu joka vuosi ja silti syksyn ja talven tuloon ei ikinä osaa valmistautua. Kalenterin sivua on joutunut kääntämään melkeinpä liiankin tiuhasti, kun syksy on tuonut tullessaan lukuisia vanhoja, mutta myös muutamia uusia promootioita. Lokakuun alun Hulluilla Päivillä promoottorimme ottivat jälleen haltuun Stockmannin alusvaateosastot Sloggi –promootioiden merkeissä. Tuttuun tapaan Hulluilla Päivillä kävi vilinä ja vilske ja keltaiset kassit valloittivat katukuvan niin pääkaupunkiseudulla kuin Tampereella ja Turussakin.

Talven tuloa viestittää myös se, että maajussit keräävät satoaan pelloilta ja me kaupunkilaiset korjaamme ”satomme” mistäpä muualta kuin syksyn alennusmyynneistä. Sadonkorjuu rantautui myös Martinsillan kauppakeskukseen, jossa järjestettiin menneenä viikonloppuna perinteinen Sadonkorjuu-tapahtuma, jossa kauppakeskuksen liikkeet laittoivat parastaan peliin kilpaillakseen syksyn parhaimmista tarjouksista. Promoottorimme toimivat tapahtumassa seremoniamestareina koko viikonlopun ajan toivottaen sadonkorjaajat tervetulleeksi.

Kauppakeskus täyttyi ilmapalloista ja iloisista ihmisistä, ja tällä kertaa Sadonkorjuu-logoin varustellut valkoiset muovipussit valtasivat Espoon. Sadonkorjuun kaltaiset tapahtumat tuovat aimo annoksen valoa ja iloista mieltä synkkään syksyyn, ja sitä totisesti tarvitaan tällä hetkellä. Mukavaa ja aurinkoista syksyä kaikille, ja koittakaa löytäkää omat valonne ja ilonne piristämään tätä syksyn synkkyyttä!

“Zooblesit söpöstyttivät leffateattereissa” kuvaa parhaiten viime viikonlopun promootioita Helsingin Tennispalatsissa, Turun Kinopalatsissa ja Tampereen Plevnassa. Monet lapset toki tiesivät ennestään, mistä Zoobleseissa on kyse, mutta Zooblesit onnistuivat hauskalla rakenteellaan ja sillä söpöydellään tuomaan hymyn myös asiaan vihkiytymättömien aikuisten huulille.

Leffateatterit sopivat moneenlaisiin promootioihin. Oletko tutustunut Axen järjestämään leffaseuraan tai tilannetekijöiltään nappiin osuneeseen Compeed-tuotejakeluun?

2,5 vuotta on pitkä aika. Siinä ehtii kokemaan, näkemään ja oppimaan niin paljon, ettei se tahdo yhteen blogijuttuun mahtua mitenkään. Päätin silti yrittää.

Ensimmäinen päivä Expressionilla

Aloitin Expressionin Pasilan toimistolla hommat kesäkuussa 2009, kun aikaisemmin Leankatua kansoittanut Kati muutti Austaaliaan ja Expressionilla oli täytettävänä promootiokoordinaattorin mentävä aukko. Leankadun toimistolla oli iso pöytä ja yksi intoa puhkuva työharjoittelija, joka itsepintaisesti oli päättänyt selvitä hommista kunnialla.

Lentävä lähtö Expressionin maailmaan vesihiihtoreissulla Tampereella Katin läksäreissä muuttui pikaisesti kiireiseksi kesäksi ja sitä myöten syksyksi. Hommat alkoivat luistaa ja ihmiset tulivat tutuiksi. Vastuuta tupsahti toisinaan saavista kaatamalla, mutta päättäväisyydellä pysyi homma hanskassa ja apua liikeni aina Tampereelta, kun tarttui luuriin ja kilautti Terolle tai Luomaselle, joka tuolloin paranteli itseään sairaslomalaisena.

Läksärit ja tuliaiset Tampereella

Lumikiertue 2010

Meininki muuttui vuoden 2009 lopussa radikaalisti, kun Deeper ja Expression ottivat eron ja Pasilaan asteli työ- ja toimintapari, action-toimitusjohtaja Päivi Salminen. Uusi kuvio naksahti kerrasta kohdalleen, kemiat pelasivat hyvin ja näin resurssien tuplaantuminen antoi aikaa toiminnan kehittämiselle. Paiskimme hommia niin asiakkaiden, kuin toimiston sisustuksenkin parissa toisinaan pitkiäkin päiviä.

Alkuvuodesta vietettiin muutama etäviikko Lumikiertueella ja kevät hurahti vauhdilla, sillä samaan aikaan pakersimme Salmisen kanssa molemmat päättötyömme pakettiin ja valmistuimme kesän 2010 kynnyksellä, Salminen MBA:ksi, minä tradenomiksi. Keväällä nautiskelimme myös Sinkkuelämää 2-leffan ensi-iltahuumaa, joka teetätti työtä, mutta oli jokaisen vaahtokarkintuoksuisen työtunnin arvoinen rutistus ja kilistelimme suuren ponnistuksen jälkeen Fresita-laseja ensi-iltanäytöksen kutsuvieraina.

Aikainen aamulento kohti Berliiniä

Väliaikasambat matkalla lounaalle Berliinissä

Superkiireisen kevään jälkeen kesällä otettiin aikataulujen rajoissa hieman rennommin, matkustelimme molemmat ja latasimme akkuja syksyä varten. Kesälomareissuilta loikkasimme suoraa projektien pariin ja syksyn kiireet osuivat lopulta kaikki samalle viikolle, kun Expression ja Deeper muuttivat toimistot viikoksi Berliiniin. Parin päivän totuttelun jälkeen hommat alkoivat kuitenkin luistaa Saksasta käsin ja reissu olikin ikimuistoinen villisika-aamulenkkeineen, yhteisine Döner- lounaineen, idearikkaine workshoppeineen, shoppailuineen, illallisineen ja havainnollistavine kamerakoulutuksineen.

Syksyllä ja alkutalvesta ehdittiin ties mitä: esiteltiin toimitiloja Keilaniemessä, promottiin HP:ta lentokentällä, ePromottiin Tampereella ja Turussa, Halloween- bileiltiin Helsingissä ja jaettiin Axe- näytteitä leffateatterissa. Lokakuussa sain myös ylennyksen promootiokoordinaattorista promootiosuunnittelijaksi.

Kauhistuttavia kohtaamisia, Halloween 2010

Kickoff 2011, sushi-iltamat Salmisella

Vuosi 2011 starttasi sushi-iltamilla Pöllölässä* ja sittemmin Tallinnanreissulla, jossa piirreltiin Salmisen kanssa linjoja vuodelle 2011 ja mietiskeltiin vuoden 2010 projektit pakettiin. Tiesimme, että kaksi käsiparia alkavat olla täystyöllistettyjä ja tämän vuoksi tulevana vuonna Pasilaan pitäisi löytää harjoittelija. Helmikuun alussa löytyikin Jesse, jonka tuloa odotimme, kuin kuuta nousevaa. Kiireen keskellä tokaisimmekin usein JES! SE tulee ja pelastaa! ja näin kävikin – työpäivien mitta muuntui inhimilisemmmäksi ja aika alko taas riittää paremmin, kun bookkausvastuita sai siirrettyä eripätevälle harkkarillemme.

Vuorenvalloittajat Lumikiertueella 2011 Levin Tuikussa.

Tässä kohtaa häntäluu oli vielä yhtenä kappaleena...

Salmisella sujui suksineen huomattavasti paremmin.

Lumikiertuevilinät osuivat juuri Jessen alkuaikoihin ja mies saikin selvitä pariviikkoisen toimistolla yksin etäohjauksessa. Kommelluksilta ei tänäkään vuonna reissussa vältytty, muttei yksi murtunut häntäluu, kiinnijäätynyt pakunovi, paukkupakkaset tai myrskytuuli haitanneet ikimuistoista matkantekoa.

Maaliskuussa sisustettiin Ideaparkissa ja Kaapelitehdas muuttui Energiatehtaaksi Ilmastoinfon kaupunkitapahtuman vallatessa hallin. Pääsiäisen kynnyksellä vieriteltiin slinkyjä Heurekassa ja Sloggit menivät jälleen hyvin kaupaksi Hullareilla, Luomanen kasvatteli mahaansa tuplanopeudella ja Leankadun toimistolla pakkailtiin vaivihkaa tavaroita laatikoihin muuttoa Radiokadulle odotellessa. Toukokuussa painettiin tukka putkella HP:n Freedom to learn- kiertueen tiimoilta, joka vei Jessen Tallinnaan asti töihin ja meidät jokaisen samaiseen kaupunkiin kouluttautumaan rennoissa merkeissä.

Jesse reippaana ojentamassa auttavaa kättään

Kävimme myös Jessen kanssa luovuttamassa verta Sanomatalon Veripalvelussa (uusintaottelu on muuten bookattuna parin viikon päähän, sillä viimeksi eivät huolineet tämän reissunaisen Thaimaansaarilla käytettyä verta ja Jesse sai ainoastaan ojentaa kätensä). Kesäkuussa Jesse jätti meidät harjoittelujakson päättyessä ja Radiokadun tupareissa harjoittelun pioneeri sai koulia uutta tulokasta, Ilonaa. Myös Henrikin vastuulle vieritettiin projekteja ja näyttää siltä, että myös tämän herran tuoli on tullut jäädäkseen.

Sir Richard Branson ExCel Londonissa heinäkuussa 2011.

Lounastauko Lontoossa

Olin odottanut heinäkuun alkupäiviä kuin kuuta nousevaa, kun kuulin pääseväni osallistumaan National Achievers- kongressiin Lontooseen. Matka oli huikea ja antoi enemmän, kuin olin osannut odottaa. Kolmepäiväisen kongressin aikana kuulin Anthony Robbinsia, Richard Bransonia ja Alan Sugaria, sekä monia muita businessmaailman suuria vaikuttajia. Inspiroiva matka lämpimään ja aurinkoiseen Lontooseen on ehdottomasti Expression- urani mieleenpainuvimpia.

Kesän aikana promottiin jälleen Axea leffassa, tällä kertaa Even Angels Will Fall- teeman mukaisesti ja Peugeot sekä Samsung sen sijaan kansoittivat lentokentän käytävät expressionisteilla. Heinäkuun huippuhetkiä oli myös Tampereen onnelliset uutiset: expressionistineitoja oli viimein syntynyt odotetusti kaksin kappalein terveenä ja hyvävointisena.

Visit Estonian heinäpaaleja huollettiin ahkerasti syyskuussa

Syksy onkin kulunut hilitöntä kyytiä Visit Estonian promopisteitä huollellen, erilaisia ohjeistuksia valmistellen ja työtehtäviä siirrellen, sillä on aika sanoa haikeat, mutta onnelliset heipat kaikille työkavereille, promoottoreille, asiakkaille ja muille, jotka ovat minua urani aikana auttaneet, tukeneet ja opettaneet.

Puhelinnumerosta 045 2680 555 vastaa edelleen Annariina, mutta Expressionin asioista tietävät paremmin Salminen, Ilona ja Henrik. Uudet suunnat ovat selvillä, mutta ne ovatkin sitten jo tarina erikseen.

Mahtavaa loppuvuotta, syksyä ja alkavaa talvea!

- Annariina

* toimitusjohtajan toteemieläin on pöllö.

Slow Down! kehoitettiin Harvardin ensimmäisen vuoden opiskelijoita kirjeessä; keskittykää opiskelukokemuksessanne laatuun, ei määrään. Lieneekö dekaanin kirjeen taustalla ollut hitausliike, jonka kummisedäksikin kutsuttu Carl Honoré oli kutsuttu Haaga-Heliaan levittämään hyvän hitauden ilosanomaa. Viesti osui ja upposi yleisöön,  jonka kotiläksynsä tehnyt Honoré voitti puolelleen. Suomi-viittaukset kuten “hän ajoi kuin Mika Häkkinen” ja “sauna on erinomainen paikka ottaa hetki hitaasti” lämmittivät yleisössä istuneita opiskelijoita, alumneja ja opettajia. Honorén kuulema kommentti “miksi menet Suomeen puhumaan, suomalaisethan ovat jo uskomattoman hitaita!” on tässä yhteydessä lähes kohteliaisuus.

Historiallisesti nopeus on saanut aikaan paljon hyvää, mutta viime vuosina nopeuden tavoittelu on mennyt liian pitkälle. Honoré käytti esimerkkinä muun muassa Lontoossa näkemäänsä Speed Yoga -mainosta tai Drive-thru-hautajaisia, jotka ovat kuulemma suosittuja Yhdysvalloissa. Nekin harvat asiat, joiden aikana on tarkoitus hidastaa ja rauhoittua, yritetään suorittaa nopeasti: “Seksihän on kohta olympialaji!” Honoré nauroi luennollaan käyttäen esimerkkinä miestenlehden kannessa näkemäänsä otsikkoa “How to bring her to orgasm in 30 seconds”.

Henkilökohtaisesti Slown ideologia kolahtaa allekirjoittaneelle helpon lähestyttävyytensä ansiosta. Down-shifting lähtee oletuksesta, että en pidä työstäni ja haluan “hypätä pois oravanpyörästä”. Hidastaminen onnistuu ilman radikaalia elämänmuutostakin, kyse on asioiden priorisoimisesta ja hetkessä elämisestä. Monet ihmettelevät, miten aikani riittää 5-10 treenituntiin viikossa. Itse ihmettelen, miten kenenkään aika riittää katsomaan 15 tuntia televisiota viikossa… Hidastaa voi yksinkertaisesti sulkemalla telkkarin, läppärin ja kännykän ja keskittymällä hetkeksi hyvään kirjaan tai vaikka laittamaan ruokaa.

Kirjassaan Slow – Elä hitaammin! Carl Honoré kuvaa nykymenoa, jossa ihmiset ovat unohtaneet, kuinka relata. Kiirehtimiseltään ihmiset eivät enää näe omaa nenäänsä pidemmälle ja asioiden kokonaiskuva jää hahmottamatta.

TED-videolla Carl Honoré kertoo mikä sai hänet viimeinkin Hidastamaan.

Monet ihmiset sanovat, että eivät välttämättä tarvitsisi autoa päivittäin. Monet eivät tarvitsekaan, mutta silti usein kuulemme valitusta talven paukkupakkasilla myöhästelevistä junista ja kesähelteellä polttavan kuumista busseista. Silloin kaipuu omaan, ah niin ihanaiseen ilmastoituun autoon voi osoittautua ylitsepääsemättömän suureksi. Niin kuin kaikki tiedämme, joukkoliikenteen käyttäminen olisi kuitenkin hyvin tärkeää tänä päivänä, ei vain ympäristön vuoksi, mutta myös välttyäksemme matelevilta, monien kilometrien mittaisilta autoletkoilta. Kukapa tämmöisissä possujunissa haluaisi ajella.  Miksi ei siis hypätä bussiin, jossa ajan voisi käyttää lukemiseen tai vaikkapa nukkumiseen?

Promoottorimme Elias työn touhussa.

Erilaisia tempauksia järjestetään jatkuvasti, jotta saataisiin vähennettyä yksityisautoilua ja siten lisäämään joukkoliikenteen käyttöä. Viime viikon torstaina vuorossa oli vuosittainen Autoton Päivä. Päivän tarkoituksena oli siis saada ihmiset jättämään omat autonsa talliin ja hyppäämään joukkoliikenteen kyytiin. Tampereen Joukkoliikenne rohkaisi ihmisiä

jättämään autot kotiin mm. alentamalla joukkoliikenteen lippujen hintoja ja tarjoamalla matkakortteja ilmaiseksi. Autottomana päivänä reippaat promoottorimme jalkautuivat keskustan bussipysäkkien pieliin kertomaan Tampereen Joukkoliikenteen uudesta kätevästä aikataulupalvelusta. Ottamalla kuvan älypuhelimella pysäkin kyljessä olevasta koodista, Upcode palvelu kertoo sinulle pysäkkisi aikataulut kätevästi ja nopeasti, eikä enää tarvitse selailla netistä pienellä printattuja opuksia.

Promoottorimme päivystivät Tampereen Stockmannin ja Keskustorien bussipysäkeillä, ja jakoivat tietoa palvelusta ja sen käytöstä. Ihmisten kiinnostus ylitti kaikkien odotukset ja päivä oli menestys. Tämä saattaa siis hyvinkin toimia tulevaisuuden houkuttimena, jotta ihmiset saadaan käyttämään enemmän joukkoliikennettä yksityisautoilun sijaan.

Itse tunnustaudun aktiiviseksi yksityisautoilijaksi, mutta tällä hetkellä syynä vain pitkä välimatka työpaikalle. Aikaa säästääkseni siis hyppään usein mieluummin auton rattiin aamulla, kuin kävelen bussi-pysäkille, odotan bussia, istun bussissa ja kävelen bussilta toimistolle. Monella ihmisellä kyse taitaakin olla juuri tästä; On vain helpompaa ja nopeampaa mennä omalla autolla. Tästä pääsemmekin sitten ihmisten ainaiseen kiireeseen ja eikös kiireen sanota olevan itse aiheutettua?  Bingo. Joten eiköhän lopeteta kiireen aiheuttaminen ja hypätään tästedes useammin bussin kyytiin!

Meinasin tipahtaa aamulla kuntopyörän päältä aamuaerobista sotkiessani, kun avasin uusimman Trendin ja aloin lukea “Homma hoidossa”- nimistä artikkelia työnteon ilojen palauttamisesta. Halleluja, joku uskalsi sanoa sen ääneen!

Olen aina suhtautunut positiivisesti työntekoon ja pitänyt siitä. Odotin aina innolla koulun päättymistä ja kesätöiden alkua, syksyllä surkuttelin, kun piti palata kouluun eikä aikaa töille ollut missään välissä. Ammattikorkeakoulussa nautin suuresti siitä, että töitä ehti tehdä koulun lomassakin, jopa 40 tuntia viikossa luentojen lisäksi, kun sovitteli menonsa hyvin etukäteen.

Promokeikoilla aika kulki nopeasti, kommelluksista oppi uutta ja työstä löytyi aina kivoja puolia, vaikka olisikin nököttänyt vesisateessa tuulen vihmoessa vasten kasvoja tai messuväki olisikin jo valunut parempiin puuhiin expojen viimeisillä tunneilla – jos ei muuta niin pitkistä päivistä johtuneet väsyneet jutut naurattivat ja tutustuin mitä mahtavampiin tyyppeihin paremmin, kuin missään muualla olisin niin lyhyessä ajassa tutustunut.

Expressionilla olen ollut vieläkin tyytyväisempi – voin käyttää kokemustani apuna työssäni ja päivät kuluvat pääosin mukavissa merkeissä mukavien ihmisten kanssa puuhatessa. Missä kohtaa tässä on se kamala arki, pakkoaherrus ja stressi? Kaikissa asioissa on varjopuolensa, eikä aina voi tuntua ruusuiselta, mutta huonoja päiviä on kyllä ihan siviilielämänkin puolella. Vai ovatko juuri ne asioita, jotka todellisuudessa työpaikalla hiertävät mieltä ja ahdistus hukutetaan työtehtävien haukkumiseen ja ahdistuksen lisäämiseen?

Kiire on myös asia, jonka Jalava nostaa artikkelissaan esiin. Kuinka monella on oikeasti kiire töissä koko päivän ajan? Meillä mennään toimistolla useasti päivät tukka putkella, mutta sellaisia päiviä, jolloin kahvit jäisivät juomatta, lounas syömättä tai kuulumiset vaihtamatta, on rehellisesti sanottuna todella vähän. Kahdeksan tuntia on paljon aikaa, kun sen käyttää oikein. Toisinaan ehtii hoitaa omia juttuja, kuten soitella puhelinoperaattorille, hierojalle tai lukea päivän uutiset ja poiketa Facebookissakin, jotka noin lähtökohtaisesti eivät ole duuniajalla hoidettavia asioita.

Aika on rajallinen käsite, mutta jakamalla sen fiksusti, sitä on kyllä riittävästi. Ihmisellä on käytettävänään 24 tuntia vuorokaudessa, josta noin kahdeksan menee nukkumiseen ja suunnilleen saman verran töihin, joten vapaatakin aikaa jää melko mukavasti. Eri asia toki on, miten aikansa käyttää ja kokeeko, että sen on käyttänyt fiksusti niihin asioihin, joissa haluaa paremmaksi, mutta kenen vika se sitten on jos haaskaa aikansa jonninjoutavaan, eikä koskaan ehdi pumppiin tai spinningiin?

Kuten Annaleena Jalava Trendissä kirjoittaa, työhön positiivisesti suhtautuvia uraihmisiä syytetään usein henkisesti kylmiksi pyrkyreiksi. Miksi? Onko työntekoon positiivisesti suhtautuminen ja työurallaan eteneminen väärin? Pitääkö vuodattaa sydänverensä, että voi menestyä, edetä ja tienata paljon? Minä uskon, että ei. Menestyminen vaatii toki aikaa, panostusta ja keskittymistä, mutta ei kuitenkaan jokaista tuntia hereilläoloajasta tai päivän jokaisen ajatuksen uhraamsta asialle. Toisinaan suurempi ajallinen panostus palkitsee jossain vaiheessa varmasti.

Uskon, että fiksusti aikansa jakamalla ja rajulla kädellä omaan ajankäyttöönsä puuttumalla  stressi helpottaa ja aikaa riittää työnteon ohella treeneihin, laiskotteluun, sosiaaliseen elämään ja lokoiluun. Se onkin sitten eri juttu, mitä tavoittelee ja mihin sitä omaa aikaansa tahtoo panostaa. Jos duuni on väärä, tuntuu  kahdeksantuntinen, päivittäinen panostus varmasti raskaalta.

(Ja niille joiden mielestä lehden lukeminen kuntoillessa on hyvän urheiluajan väärinkäyttöä: Sykemittarin mukaan mulle sopii tämä combo kyllä erinomaisen hyvin)