Meinasin tipahtaa aamulla kuntopyörän päältä aamuaerobista sotkiessani, kun avasin uusimman Trendin ja aloin lukea “Homma hoidossa”- nimistä artikkelia työnteon ilojen palauttamisesta. Halleluja, joku uskalsi sanoa sen ääneen!

Olen aina suhtautunut positiivisesti työntekoon ja pitänyt siitä. Odotin aina innolla koulun päättymistä ja kesätöiden alkua, syksyllä surkuttelin, kun piti palata kouluun eikä aikaa töille ollut missään välissä. Ammattikorkeakoulussa nautin suuresti siitä, että töitä ehti tehdä koulun lomassakin, jopa 40 tuntia viikossa luentojen lisäksi, kun sovitteli menonsa hyvin etukäteen.

Promokeikoilla aika kulki nopeasti, kommelluksista oppi uutta ja työstä löytyi aina kivoja puolia, vaikka olisikin nököttänyt vesisateessa tuulen vihmoessa vasten kasvoja tai messuväki olisikin jo valunut parempiin puuhiin expojen viimeisillä tunneilla – jos ei muuta niin pitkistä päivistä johtuneet väsyneet jutut naurattivat ja tutustuin mitä mahtavampiin tyyppeihin paremmin, kuin missään muualla olisin niin lyhyessä ajassa tutustunut.

Expressionilla olen ollut vieläkin tyytyväisempi – voin käyttää kokemustani apuna työssäni ja päivät kuluvat pääosin mukavissa merkeissä mukavien ihmisten kanssa puuhatessa. Missä kohtaa tässä on se kamala arki, pakkoaherrus ja stressi? Kaikissa asioissa on varjopuolensa, eikä aina voi tuntua ruusuiselta, mutta huonoja päiviä on kyllä ihan siviilielämänkin puolella. Vai ovatko juuri ne asioita, jotka todellisuudessa työpaikalla hiertävät mieltä ja ahdistus hukutetaan työtehtävien haukkumiseen ja ahdistuksen lisäämiseen?

Kiire on myös asia, jonka Jalava nostaa artikkelissaan esiin. Kuinka monella on oikeasti kiire töissä koko päivän ajan? Meillä mennään toimistolla useasti päivät tukka putkella, mutta sellaisia päiviä, jolloin kahvit jäisivät juomatta, lounas syömättä tai kuulumiset vaihtamatta, on rehellisesti sanottuna todella vähän. Kahdeksan tuntia on paljon aikaa, kun sen käyttää oikein. Toisinaan ehtii hoitaa omia juttuja, kuten soitella puhelinoperaattorille, hierojalle tai lukea päivän uutiset ja poiketa Facebookissakin, jotka noin lähtökohtaisesti eivät ole duuniajalla hoidettavia asioita.

Aika on rajallinen käsite, mutta jakamalla sen fiksusti, sitä on kyllä riittävästi. Ihmisellä on käytettävänään 24 tuntia vuorokaudessa, josta noin kahdeksan menee nukkumiseen ja suunnilleen saman verran töihin, joten vapaatakin aikaa jää melko mukavasti. Eri asia toki on, miten aikansa käyttää ja kokeeko, että sen on käyttänyt fiksusti niihin asioihin, joissa haluaa paremmaksi, mutta kenen vika se sitten on jos haaskaa aikansa jonninjoutavaan, eikä koskaan ehdi pumppiin tai spinningiin?

Kuten Annaleena Jalava Trendissä kirjoittaa, työhön positiivisesti suhtautuvia uraihmisiä syytetään usein henkisesti kylmiksi pyrkyreiksi. Miksi? Onko työntekoon positiivisesti suhtautuminen ja työurallaan eteneminen väärin? Pitääkö vuodattaa sydänverensä, että voi menestyä, edetä ja tienata paljon? Minä uskon, että ei. Menestyminen vaatii toki aikaa, panostusta ja keskittymistä, mutta ei kuitenkaan jokaista tuntia hereilläoloajasta tai päivän jokaisen ajatuksen uhraamsta asialle. Toisinaan suurempi ajallinen panostus palkitsee jossain vaiheessa varmasti.

Uskon, että fiksusti aikansa jakamalla ja rajulla kädellä omaan ajankäyttöönsä puuttumalla  stressi helpottaa ja aikaa riittää työnteon ohella treeneihin, laiskotteluun, sosiaaliseen elämään ja lokoiluun. Se onkin sitten eri juttu, mitä tavoittelee ja mihin sitä omaa aikaansa tahtoo panostaa. Jos duuni on väärä, tuntuu  kahdeksantuntinen, päivittäinen panostus varmasti raskaalta.

(Ja niille joiden mielestä lehden lukeminen kuntoillessa on hyvän urheiluajan väärinkäyttöä: Sykemittarin mukaan mulle sopii tämä combo kyllä erinomaisen hyvin)

Urasuunnittelun ja itsensä kehittämisen tapahtuma LEAD kokosi pari viikkoa sitten Wanhaan Satamaan eri alojen asiantuntijoita ja esimiehiä kuulemaan puheenvuoroja sekä tutustumaan yritysten uratarjontaan. Kävin kuuntelemassa pari puheenvuoroa lounastauolla, ja kyllä kannatti mennä: kuunnellessani Sek & Greyn (ex-) toimitusjohtaja Marco Mäkistä brändin tärkeydestä mietin, miten mahtavaa olisi, jos se vihdoin uskottaisiin: brändimarkkinointiin kannattaa panostaa!

Tein bränditutkimusta lopputyökseni reilu vuosi sitten ja törmäsin aika mielenkiintoiseen ilmiöön, josta Mäkinenkin puhui. Suomessa panostetaan mielummin markkinointiin, joka näkyy heti yrityksen lompakossa ja jonka tarkoitus on aiheuttaa välitöntä lisämyyntiä, kun taas ulkomaiset, suuret yritykset käyttävät rahaa nimenomaan brändimielikuvan luomiseen ja jyräävät näin lopulta kotimaiset ponnistajat, vaikka alku saattaisikin näyttää takkuiselta.

Kiinnostavinta Mäkisen puheenvuorossa oli ajatus markkinoinnin ajattelutavan muuttamisesta ja tosiasioiden hoksaamisesta – huonoa tuotetta ei saa myytyä enää edes halvalla. Jos haluaa olla premium- sarjassa ja myydä kalliimmalla, tuotteen täytyy olla sekä superhyvä, että tuoda muuta lisäarvoa käydäkseen kaupaksi. Eikä tätä eroa tehdä millään muulla, kun brändillä.

Promootioiden yhdistäminen brändimainontaan toimii mainiosti ja tämänkaltaisia caseja olemme tehneetkin useampia. Hyvä esimerkki ovat Axen Angels Will Fall- promootiot, joita tehtiin kesän aikana Expressionin toimesta muun muassa leffateattereissa. Mainoksissa esiintyneet enkelit tuotiin ilmielävinä kansan keskuuteen jakamaan tuoksunäytteitä, jotta toistoa tulisi varmasti kohderyhmälle useampaan kertaan ja myös eri tavalla, kuin pelkin tv-mainoksin.

Tämänkaltaisin täsmäiskuin brändi-imagoa voidaan boostata viikonlopun aikana vaikkapa leffa- tai tv-mainoskampanjoiden ohessa tietylle kohderyhmälle. Mediakampanjoiden sivussa leffateattereissa voi tavoittaa yhden viikonlopun aikana 10 000 nuorta kaupunkilaista tai Habitaressa 70 000 sisustuksesta kiinnostunutta aikuista riippuen kohderyhmästä, jolle haluaa viestinsä viedä. Ideoimme mielellämme keinoja sekä tapahtumia, jos tarvetta ydinkohderyhmälle keskitetylle lisähuomiolle ilmenee ja on aika aloittaa brändi-imagon facelift!

Jos olet viime viikkoina tavoitellut allekirjoittanutta (a.k.a. Neiti Toimitusjohtajaa) puhelimitse keskiviikkoisin ja ihmetellyt taustalla kuuluvaa meteliä, ei kyseessä välttämättä ole ollut normipäivä Pasilan toimistolla vaan vapaa harjoituspäivä Ahveniston Moottoriradalla. Syy siihen, että osa työpuheluista on pitänyt hoitaa moottoriäänien yli kantavalla volyymilla löytyy Carbon Racing Teamista.

Tänä viikonloppuna, 9-10.9.2011 käydään Hämeenlinnassa tiukkaa taistelua Rata-SM-luokkien mestaruuksista. Rataa kierretään mm. Porscheilla, Camaroilla ja Legendseillä. Mainittu Carbon Racing Team tavoittelee BMW Xtreme Racen mestaruutta ja lähtee finaaliviikonloppuun sarjan pistejohdossa. Kisoissa ovat mukana myös Formula Fordit, jotka ovat tunnetusti hyvä ponnahduslauta kansainvälisiin formulasarjoihin – vai sanovatko sellaiset nimet kuin Ayrton Senna, Michael Schumacher, Nigel Mansell ja Mika Häkkinen mitään?

Ahveniston kaunis harjumaisemahan täyttyy siis viikonloppuna moottoriurheilua rakastavista suomalaisista, jotka vieri vieressä natustavat grillimakkaraa, kannustavat suosikkejaan ja salaa toivovat, että joku ihan vähän vain kilkkaisi naapuriautoa hevosenkenkään tultaessa, eikö niin?

Ei.

10 euron hintaisia lippuja lunastetaan todennäköisesti muutama sata, parhaimmillaan päästään juuri ja juuri tuhansiin. Ottaen huomioon, että yksistään Hämeenlinnassa asuu 67 000 asukasta ja matka Helsingistä Ahvenistolle taittuu alle tunnissa, on vaikea keksiä syitä miksi Rata-SM-finaalit eivät saa sen enempää katsojia. Yksi syy tosin on suhteellisen selvä: Liian vähäinen markkinointi. Vai tiesitkö sinä, että Rata-SM-kausi huipentuu lauantaina?

Niinpä niin, taidamme olla sen kaikkein perinteisimmän markkinointiongelman äärellä. Markkinointia ei voida tehdä etukäteen, kun rahaa ei ole, mutta rahaa ei myöskään tule, jos etukäteismarkkinointia ei tehdä. Pienelläkin rahalla olisi voitu saada paljon aikaan, esimerkiksi kohdistamalla promootioita läheisiin automarketteihin ruuhka-aikoihin. Pikkulinnut ovat laulaneet, että ensi vuonna Rata-SM-kisoja järjestää uusi taho, joten ehkä Neiti Toimitusjohtajan täytyy pian tarttua puhelimeen. Ehkä siinä puhelussa moottoriurheilun äänet taustalla vain lisäävät uskottavuutta?

Carbon Racing Team tavoittelee BMW Xtreme Racen mestaruutta Ahvenistolla 9.-10.9.2011

Expression suosittelee työntekijöilleen liikunnan harrastamista myös vapaa-ajalla

Expressionin harkkareilla on havaittu erikoinen taipumus kohottaa kuntoaan harjoittelujaksonsa aikana. Sen lisäksi, että työturnauskestävyys pitkien ja isotöisten kiertueiden sekä venyneiden työpäivien myötä kohenee, on myös fyysisessä kunnossa kuulemamme mukaan tapahtunut parannuksia yhdellä jos toisellakin. Etenkin kommentti: “Oho, onpas haba paisunut”, kuuluu vakiokummasteluihin parin kuukauden jälkeen, työuran edetessä “mun hartiat ei mahdu mun jakkuun” on yleisempi toteamus.

Kyse ei ole vahvasta painostuksesta urheiluharrastusten pariin (vaikka me mielellämme siihen suuntaan tuuppaammekin), vaan syynä lymyää toimistoroudarin akuutti puutos. Aloitellessani itse hommiani Expressionilla sain erittäin positiivista kannustusta punttien nostelulle, suoranaisesti kehotteita kohentaa erityisesti niitä lihaksia, joilla on mitään tekemistä minkään siirtelyn, kantamisen, nostamisen tai kuljettamisen kanssa.

Harkkareiden vihjailu kohdistuu ilmiselvästi siis roudaukseen, joka on meille niin ilmeinen osa arkea, ettei sitä liiemmin enää hoksaa. Lähetyksia pamahtelee Radiokadulle ja niistä hankkiudutaan siististi eroon – olivat ne sitten kolmemetrisiä seiniä lentokenttäpromoon tai kolmesataakiloinen pläjäys flyereitä. Kantamusten kappalepaino on yleensä alkaen viisitoista kiloa päättyen massaan, mitä kuuluisi liikutella trukilla, mutta minkäs teet. Paketinnurkasta tiukka ote ja tarpeeksi tahtoa, niin kyllä ne norsummatkin paketit liikkuu! Huvin ja urheilun kannalta pieni välipalajumppa on oikeastaan varsin mukava keskeytys tuolityöskentelylle.

Ei siis ihme, että toisinaan päälle valikoituu tennarit ja tukka sujahtaa ponnarille työpäivän ajaksi, kun tiedossa on jälleen trukkilavallinen tai kaksi. Ja kyllä me onneksi joskus saadaan se jakkukin päälle vetäistä (jos se vaan mahtuu).

Tämänkertaisen roudauksen tuloksena Henrik sai näkösuojan työpisteelleen

Vaikka kesätauko on ainakin itselleni täysin vieras käsite liikunnan suhteen, on näin syksyllä ilmeisen ajankohtaista kiskaista taas treenitossut komerosta jalkaan, tuupata kalenteriin salin parhaat treenit ja ottaa takaisin kesällä menetetyt treenitunnit. Expressionistit sporttaavat kukin tavallaan hyvin aktiivisesti ja liputtavat ylipäätään terveellisen elämän puolesta. Päätimmekin, että blogi saa silloin tällöin täytettä myös treenijutuista, kun Ilona & Annariina uivat aamutuimaan ja Salminen kieppuu tangossa entistä taidokkaammin.

Tankoilusta kiinnostuneille muuten tiedoksi, että Expression tarjoaa (nais)promoottoreilleen mahdollisuuden päästä ilmaiseksi kokeilemaan, mitä se toimarin harrastama, kohuttu tankotanssi oikeasti on. Vetäisemme siis shortsin jalkaan 30.8.2011 Pasilassa Pole4Fitillä, klo: 14.00 starttaamme treenit. Kiinnostuneet laittakoon viestiä maanantaihin mennessä ilona.kymalainen@expression.fi, muutama paikka olisi vielä jäljellä!

Kuvituksena Nike Blast- kuvasatoa tämän vuoden helmikuulta, jossa jumpattiin koko päivä aamusta iltaan. Ensi vuonna ehdottomasti uusiksi!

Anette enkelöimässä Turun kinopalatsissa

Viimevuosien vankalla kokemuksella olimme kevään loppupuolella vakuuttuneita, että kesän aikana ehdimme asiakascasejen lisäksi paneutua Expressionin omaan markkinointiin, strategioihin ja kirjoitella blogiin urakalla, kun asiakkaamme lomailevat. Toisin kävi, kesä on painettu melkoisella tahdilla kiertueiden, leffapromojen sekä muiden projektien kimpussa eikä ns. Fatboy-päiviä ole liiemmin jäänyt. Mutta sehän on vaan mahtava juttu!

Jenna Tampereen Plevnassa

Leffapromojen osalta kesän hauskin case taisi ainakin promoottoreiden mielestä olla Axen promootio, jossa enkeleiksi sonnustautuneet promoottorimme jakoivat Axen tuoksunäytteitä, tuoksuvia höyheniä sekä iloista enkelienergiaa kaikille leffakävijöille. ”Even angels will fall”- kampanjaan liittyvä promootio toi mainosvideon enkelit elävinä teattereihin eikä promoottorit jääneet ainakaan kohderyhmältä huomaamatta.

Singaporesta singahtanut toimari totesi tullessaan, että lienee blogissa hiljaista, kun on ollut niin hoppu. Oikeassa oli, ei ole paljoa ehtinyt käydä tänne rustailemassa, joten tähän väliin lienee paikallaan pieni tilannepäivitys.

Radiokadun toimisto todettiin toimintakuntoiseksi  20.5., kun Pasila-teemalla järjestetyissä tupareissa ihmeteltiin Radiokatu kympin vilskettä. Ovesta lappasi sisään erinäinen määrä sekalaista sinipukuista porukkaa aina mellakkapoliiseista sheriffeihin. Hodarit, donitsit ja vahva kahvi maistuivat viiksekkäille juhlijoille ja bileet päättyivät minuuttia ennen hiljaisuutta. Särmää porukkaa, kuten lainvalvojien kuuluukin. Kiitokset muuten nasevasta tuparilahjasta, natsikortista on ehdoton etu sisäisissä palavereissa. Myös vedenkeitin on ollut kovassa käytössä, kofeiinisuklaat katosivat parempiin suihin heti bileitä seuranneena maanantaina (jostain minulle täysin tuntemattomasta syystä).

Harkkaririntamalla puhaltelevat muutosten tuulet, kun Jesse jättää Expressionin juhannuksena ja suuntaa kesälaitumille kirmailemaan (lue opparin pariin pakertamaan). Nopeasti hurahti tämä puolivuotinen, vaikka ehdittiinhän me vaikka mitä yhdessä! Työharjoittelu vei miehen Tallinnaan kolmesti, Tampereelle kahdesti sekä Mikkeliin kerran. Espoolaisvahvistuksemme muistaa meidät varmasti suhteellisen nopeatempoisesta tekemisestä, mutta myös jätskihetkistä takapihan keinussa sekä toimiston yläkaapin tyhjennyksestä muuttoa edeltävänä torstai-iltapäivänä. Se, mitä kaappi piti sisällään on jo muinaishistoriaa, joten välttääkseni tikun silmässä jätän kertomatta aiheesta enempää. Myös painokas “kah-vi-a!”-lausahdus lienee syöpynyt niin syvälle perusrauhallisen kaverin aivojen syövereihin, että sana saattaa aiheuttaa vikkelää liikehdintää kohti MoccaMasteria katastrofien välttämiseksi.

Jessen apu osoittautui tämän jakson aikana niin tarpeelliseksi, että päätimme myöntää olevamme todellakin lisäkäsien tarpeessa ja pitää Expressionin pääluvun Pasilan toimistolla asennossa “enemmän kuin kaksi”. Ilona onkin ollut nyt ilonamme (huono, mä tiedän!) jo pikapuolin kuukauden päivät ja hommat ovat tulleet tutuiksi pika-aikataululla. “Heitä mereen ja kokeile osaako uida”- strategiaakin on tullut kokeiltua, mutta onneksi perehdyttämiseenkin on saatu varastettua aikaa iltapäivistä ja nainen on osoittanut mahtavaa turnauskestävyyttä pitkien promokeikkojen jälkeisinä toimistopäivinä. Myös HP-tiimin pitkäaikainen huippupromoottori Henrik on istutettu toimistotuoliin osa-aikaisesti auttamaan erikoisempien promootiocasejen parissa, joskin mies jatkaa promoilua jälleenmyyjäliikkeissä myös jatkossa. Henccen onkin tuttu blogista, käy katsastamassa miehen kuvaus alkuvuoden lumikiertuejutusta.

Lisää molemmista uusista Expressionisteista pikapuolin (tai ainakin kohtapuolin).

19.5. on komeillut kalenterissa verenluovutuspäivänä jo hyvän tovin ja pitkän odotuksen jälkeen kyseinen päivä koitti eilen. Suuntasimme Jessen kanssa kohti Sanomatalon Veripalvelua, jossa meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi ja tietomme lisättiin tietokantaan.

Lomakkeiden huolellisen täytön jälkeen pääsimme haastateltaviksi ja ensimetreillä selvisi, etten olisikaan luovutuskelpoinen. Maaliskuinen Thaimaanreissu koitui kohtaloksi, Koh Tao on Malaria-alueella, joten 6 kk karenssi napsahti ja minun kohdallani luovutushommat siirtyivät syksyyn. Jesse oli kaikeksi onneksi kelpoinen, joten tositoimiin päästiin kuitenkin harmillisesta takaiskusta huolimatta. Jessen edellisestä luovutuksesta oli jo tovi, joten hieman miestä mietitytti miltä se tällä kertaa mahtaa tuntua.

Kaiken kaikkiaan koko luovutusoperaatio oli hyvin nopea eikä Jesse huilinut vuoteella kun vajaan kymmenminuuttisen kaikkine lepäilyineen. Heti luovuttamisen jälkeen Jessen nenä näytti ehkä aavistuksen kalvakammalta, mutta hyvin kundi pysyi hienosti tolpillaan muutaman vesilasillisen ja Mansikkaeskimon jälkeen.

Veripalvelun asiakaspalvelu oli ensiluokkaista eikä tällaista ensikertalaistakaan jännittänyt enää, kun sai asiantuntevaa palvelua ja paikalla oli muitakin hengenpelastajia.

Expression haastaa kaikki kelvolliset ojentamaan oman kätensä hyvän asian puolesta. Jokainen luovuttaja, joka toimittaa luovutuskuvansa osoitteeseen annariina.tolvanen@expression.fi 31.5.2011 mennessä, saa kuvansa blogiimme sekä kahvit marjapiirakan kera Expressionin toimistolla.

Klikkaa itsesi Veripalvelun sivuille ja käy katsastamassa lähin luovutuspaikkasi.

Kerran se vaan kirpasee!

Expressionissa uskotaan vahvasti siihen, että ihmisen pitää tehdä sitä, mitä oikeasti tahtoo. Tämä ei tarkoita sitä, että kaiken pitäisi olla aina hauskaa ja vaivatonta, vaan sitä, että omia unelmiaan kohti pitäisi pyrkiä päämäärätietoisesti.

Luen paraikaa kirjaa*, jossa professori Randy Pausch kertoo pitämästään jäähyväisluennosta. Amerikkalaisen Carnegie Mellon- yliopiston ohjelmassa oli luentosarja, jossa yliopiston professoreita pyydettiin puhumaan kuin kyseessä olisi heidän elämänsä viimeinen luento. Pauschin ei tarvinnut kuvitella, sillä hänen oli todettu sairastavan parantumatonta syöpää juuri ennen, kun sai kutsun luennoitsijaksi kyseiselle kurssille.

Pausch puhuu luennossaan siitä, miten kunkin kannattaisi elämänsä elää ja miten lapsuudenhaaveitaan tulisi toteuttaa, jotta eläisi onnellisena. Haluan itse uskoa, että mikä vaan on mahdollista, jos todella tahtoo ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Uskon myös, ettei ihminen voi tehdä itseään onnellisemmaksi millään muulla kuin toteuttamalla unelmiaan.

Päämäärien saavuttaminen voi vaatia sitkeyttä, turhalta tuntuvia tunteja, ahdistusta, pelkoa ja epävarmuutta. Omien unelmiensa vuoksi saattaa joutua tekemään ratkaisuja, jotka eivät ole helppoja ja jotka muiden mielestä tuntuvat typeriltä tai turhilta. Aloittamatta ei kuitenkaan voi syntyä mitään uutta. Saavuttaakseen jotain on uskallettava aloittaa.

Epävarmuudesta huolimatta kannattaa yrittää. Onko mikään todella niin kamalaa, että kannattaa luovuttaa ennen kun on päässyt alkuunkaan? Oletko joskus epäonnistunut jossain todella? Seuraavalla kerralla osasit varmasti paremmin ja muistit, ettet ainakaan enää tee samaa virhettä uudelleen. Kokemus on arvokkainta, mitä ihmisellä on ja siksi sitä kannattaa kartuttaa välillä hieman tuhoontuomituillakin yrityksillä. Pausch on rohkaissut oppilaitaan olemaan uhkarohkeita ja käyttänyt siitä analogiaa “Ole ensimmäinen pingviini”. Vertaus tulee siitä, että joku pingviineistä tulee luultavimmin syödyksi ja todennäköisyys ensimmäisen kohdalla nopealle kuolemalle on suuri, mutta jonkun on oltava silti ensimmäinen hyppääjä.
Kokemukseksi ei kelpaa, että on tehnyt jo paljon kaikkea. Expression onkin tuonut tutuksi työntekijöilleen käsitteen ”määräaikainen nöyryys”. Määräaikainen nöyryys tarkoittaa sitä, että on valmis ensiksi osoittamaan, että haluaa jotakin kovasti ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Toisinaan viesti ei mene perille ollenkaan ja jo työhaastatteluvaiheessa satelee vaatimuksia väärältä puolelta pöytää. Toisinaan taas käsite on mennyt jakeluun saman tien ja siitä onkin seurannut paljon hyvää. Tätä hyvää tituleeraamme myös nimellä ”uratarinat”.

”Sudensuuhunjoutumismuuttuja”

Jokaisella tiellä voi sattua mitä vain. Kaikkeen ei voi varautua, mutta suurimpaan osaan onneksi voi. Hyvin valmistautumalla pystyy poistamaan monta epävarmuustekijää ja helpottamaan matkantekoaan huimasti. On sanottukin, ettei tuuria ole. Hyvä valmistautuminen on vain kohdannut oikeat tilannetekijät.

Sudensuuhunjoutumismuuttuja tarkoittaa pahinta skenaariota, joka tulevasta tilanteesta voisi syntyä. Näihin tilanteisiin valmistautuminen helpottaa, jos tilanne on jännittävä. Emme voi vaikuttaa siihen, millaiset kortit käteemme saamme, mutta siihen kyllä, miten ne pelaamme.
Pausch meni pitämään luennon, vaikka hänen aikansa kävi vähiin ja hän olisi voinut viettää jokaisen jäljellä olevan hetken vaimonsa sekä lastensa kanssa. Hän saavutti vielä viimeisinä elinkuukausinaan jotain, mikä taisi olla hänen viimeinen oma unelmansa: Auttamaan monia muita saavuttamaan omat unelmansa.

* Pausch, Randy & Zaslow, Jeffrey. Jäähyväsiluento. Tammi 2009.