Etusivu

19.5.2012

Arjen asiakaspalvelua (eräs naisnäkökulma)

Voi stnan läskit APINAT pyörienne ja rollaattoreidenne kanssa, opetelkaa prkl ajamaan vttu!!!!!!!!! )/")#%&#/%&(#

Hyvää huomenta!

Näin unta asiakaspalvelun laatututkimuksista viime yönä. Siistiä. Monet päivällä sumua olleeet ajatukset ovat oikeasti kirkastuneet yön aikana REM-univaiheen ansiosta. Rem-unessa aivojen assosiaatioverkot toimivat nimittäin erittäin tehokkaasti. Tänään aamulla herätessäni pohdin ensimmäisenä, mitä se palvelu oikeasti on? Oikeastaan aivan arkisia ja jopa vähäpätöiseltä vaikuttavia juttuja, joilla on kuitenkin äärettömän suuri vaikutus siihen, millainen mielikuva sinusta jää toiselle ihmisille.

Mielestäni parasta asiakaspalvelua on, että ymmärtää erityyppisten ihmisten ajattelutapoja ja toimintaa ja osaa tarjota ratkaisua heidän toiveisiinsa ja odotuksiinsa erilaisissa arkisissa tilanteissa. Kun pystyt yllättämään jonkun arjessa täyttäen hänen ääneensanomattomat toiveet ja tarpeet, olet onnistunut luomaan positiivisen palvelukokemuksen.

Tässä muutama ajatus omasta mun arjesta esille tulleista asiakas”palvelu”tilanteista:

  • Mikäli olet autoileva ihminen ja kyydissäsi kulkee usein asiakkaan edustajia tai kollegoita, on erittäin hyvää asiakaspalvelua ostaa autoon pari merkkikohtaista laturia, joilla saa virtaa ainakin puhelimiin miksei myös kameran akkuihin ja tietokoneisiinkin.
  • Asiakaspalvelua on myös pitää laturit esille tai ainakin mainita niiden olemassaolosta, sillä matkustajat eivät osaa kysyä niiden perään.
  • Kun yhdessä kuljetaan pitkiäkin matkoja, asiakaspalvelua on pitää autossa nenäliinoja, purkkaa, puhdasta hammasharjaa, energiapatukoita, vesipulloa ja roskapussia.
  • Asiakaspalvelua on poimia aamulla ennen yhteistä matkaa pari tuoretta Valkea kuulasta oman pihan omenapuusta, pestä ne valmiiksi ja tarjota niitä kyytiläisille.
  • Myös Bepanthen, Blistex ja käsirasvat voivat olla erinomaista asiakaspalvelua.
  • Ei ole ollenkaan huono juttu tarjota räkäpostiselle kyytiläisille nenäliinaa jo ennen kuin hän pyytää sitä.
  • On kohteliasta tarjota purkkaa, karkkia tai hedelmiä myös kanssamatkustajalle, mikäli aikoo itsekin mussuttaa.

Ja sillähän ei ole merkitystä, onko kyseessä ns. sisäinen vai ulkoinen asiakas, vaan olennaista on tunnistaa hänen toiveensa ilman, että hän ehkä itsekään ehtii niitä tiedostaa ja tämän jälkeen tarjota tuputtamatta ratkaisua arkisiin pulmiin.Vilpittömyyttä, sydämellisyyttä ja hyviä tapoja ei voi feikata. Ihmisen tuntosarvet ovat niin hyvin kehittyneet, että hän aistii enemmin tai myöhemmin, mikäli olet vilpillisin mielin liikkeellä.

-Päivi L.

PS. Epäkohteliasta on molottaa koko yhteisen matkan ajan vain omaan kännykkään, ajaa kuin sekopää tai haukkua kaikki tieliikenteessä vastaantulevat hidastelijat, v*tun idiootit ja läskit apinat.

Google made my day!

Tänään päätin leikkiä N900:n kameralla ja kokeilin, miten se toistaa ruudulta nauhoitettua ääntä ja kuvaa. Oikein jees! Olipa hauska päivän piristys tuo Gmailin -muikkarivideo.

Tyydy osaasi

Kävin viime viikolla niskani takia jälleen kerran craniosacraaliterapiassa. Hoidossa, jonka ansiosta pystyn kävelemään, istumaan ja tekemään töitä. Olin nimittäin melkoinen raato, ennen kuin löysin fysioterapeutin, joka osasi antaa CST:ta ja ohjata niskanhallintaharjoitteluni tapaturmani jälkeen 2008.

Vointini on tosi paljon parempi, kuin viime vuonna tähän aikaan.  Viime elokuussa makasin sängyn pohjalla toimettomana ja yritin raapia hyvinä päivinä työjuttujani kasaan suhteellisen surkealla menestyksellä. Puhelimen näyttö ei ole tehty kirjoitustyöhön mutta monet verkkosivut ja artikkelit tuli tuotettua tuolla pahaisella. Hermothan siinä meni, mutta pakko oli puskea eteenpäin. Pyhällä hengellä ei kukaan elä.

Tein töitä tunnin kerrallaan ja sen jälkeen kävin joko laattaamassa tai vedin Imperiumin vastaiskun eli Burana 800:n ja toivoin pahimman olon menevän pian ohi. Toisinaan kummastakaan ei ollut mitään apua, vaan kuula oli kipeä 24/7 ja paha olo  jatkui ja jatkui. Välillä itkeä tireuttelin surkeaa kohtaloani, välillä nakkelin puhelintani pitkin seiniä ja välillä vedin tilapäiset masikset kehiin, enkä tehnyt mitään muuta paitsi mietin millainenkohan kesä 2010 olisi. Tiesin, että en saisi stressata työstä ja yrityksestäni, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Onnekseni voin todeta, että tämä kesä on on ollut huomattavasti parempi kuin edellinen. Kesästä -08 ei oikein olekaan mitään mielikuvaa. Sen verran pahasti pää kopsahti kaatuessani. Ehkä ihan hyvä, etten muistakaan kaikkea kipua ja ketutusta. Mutta mitäs me menneistä, nyt pitää keskittyä tähän päivään, sillä tästä hetkestä voin tehdä juuri sellaisen, mitä haluan. Tulevaisuuden suhteenkaan en stressaa liikoja. Asioilla on tapana järjestyä.

Ilokseni olen pystynyt tekemään tänä kesänä töitä tavalliseen tapaan, sekä päässyt käyttämään kaikkia niitä tietoja, taitoja ja ajatusmalleja, joita nöyristely tapaturman edessä opetti.Voi luoja, kuinka paljon olen odottanutkaan tätä hetkeä, että voin hyödyntää kaikkea sairastelun ajalta mukaan tarttunutta materiaa työssäni! Sen ajatuksen voimalla olen jaksanut vaikeinakin päivinä, vaikkei helppoa ole ollut. Ensin vietin vuoden sängyn pohjalla ja sitten toisen vuoden kotitoimistossa neljän seinän sisällä kehäraakkina.

Ihminen kestää yllättävän paljon, kun on ihan oikeasti pakko. Myös fyssarini lausahduksella “tyydy osaasi” on ollut suuri vaikutus jaksamiseeni. Kovin monet eivät suostu hyväksymään ajatusta siitä, että jokaisella meillä on jotain sellaista, missä olemme erityisen hyviä – jopa loistavia – mutta suurimman osan elämässä eteen tulevista haasteista osaakin ratkoa joku toinen. Niin surkealta kuin tuo osaansa tyytyminen kuulostaakin, niin todellisuudessa sen hyväksymisessä piilee onnistumisen ja onnellisuuden salaisuus.

Kun tietää, mitä osaa, mitä ei osaa, missä voisi kehittyä ja mitkä kannattaa suosiolla jättää muiden tehtäväksi, on huomattavasti helpompi saavuttaa ammatillinen tasapaino. Minä en osaa esimerkiksi: graafista suunnittelua, jazz-tanssia, koodata web-sivuja enkä olla innostumatta liikaa. Mutta mitä väliä sillä on? Onneksi on ihmisiä, jotka osaavat ja joilta voi pyytää apua ja neuvoa tai ostaa tätä osaamista. Huomattavasti tärkeämpää kuin kamppailla jatkuvasti sitä vastaan, mitä ei osaa, on keskittyä siihen, mitä jo hallitsee ja pyrkiä kehittämään itseään sillä sektorilla.

Se jos mikä on varsin armollista ja siitä tulee erittäin hyvä olo.  Suosittelen!

- Päivi L.

Työsuhde on kahden kauppa!

Kiitos osaaville ja rehellisille työntekijöillemme! Teitä arvostetaan kovasti.

Työsuhde on aina kahden kauppa, jossa pätee melko samat säännöt kuin muissakin ihmissuhteissa. Vertaa työsuhdetta vaikkapa ystävyys- tai sukulaissuhteeseen. Eivätkö seuraavat asiat olekin aivan itsestäänselvyys niissä? Miksi ei sitten työsuhteissa?

1) Olemalla luotettava ansaitsee lisää luottamusta. Jos puhuu suoranaista paskaa tai mustamaalaa muista ihmisiä, se tulee aina jotain kautta ilmi ja siitä seuraa huonoja asioita.
2) Myös kunnioitus ja arvostus ansaitaan, eikä niitä voi vain vaatia toteutuvaksi.
3) Puhumalla vaikeistakin asioista rohkeasti ääneen selviää yleensä helpommin kuin vaikenemalla, räyhäämällä tai palkkaamalla juristin. (Etenkin, jos on itse mokannut.)
4) Hetken mielijohteesta lähetetty keikan peruutustekstari, ilmoittamatta peruutettu työhaastattelu tai sekopäinen kimpoilu koulutuksessa eivät kuulu työelämään. Jos joku sietää niitä, se joku on erityisen pitkäpinnainen ja hyväsydäminen.Tai saamaton.
5) Jotta saa korvauksen, täytyy tehdä työtä, mielellään myös hyvin. Jossei edes yritä, miksi ihmeessä siitä pitäisi korvata mitään? Niitä ihmisiä kyllä riittää, jotka yrittävät kovasti onnistuen siinä!
6) Palkankorotus pitää ansaita, mutta ansaintaperusteeksi ei kelpaa “ku kaverikin sai”. Ei etenkään, jos kaveri on vielä aivan toisella alalla.
7) Mikään muu ei pysyvää paitsi muutos ja muuttuminen. Jossei halua yhtään joustaa, kannattaa miettiä uudestaan, hakeeko ainakaan ihmissuhde/ asiakaspalvelutyöhön.
8) Suomessa on liian pienet piirit siihen, että räjäyttää kaikki sillat takanaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun joku kysyy “millainen tyyppi se XY oikeasti on”, ei voi valehdella.
9) Kun on ollut työelämässä 2 kuukautta, ei voi sanoa olevansa “erittäin kokenut”. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen voi jo sanoa niin. Kahden vuoden jälkeen on jo hyvässä alussa kokemuksen hankkimisen kanssa.
10) Samat säännöt koskee molempia työsuhteen osapuolia.
- Päivi L.

Tulipaloja naapurissa ja kantapäissä

Expression toteutti Compeed-promootiot leffateattereissa.

Jopas jopas, kun ei meinaa millään päästä kuumuudesta eroon. Mutta en valita, koska näitä kelejä kaivataan vielä monesti talvella. Helteet alkoi täällä Pirkanmaalla uudelleen, ja lämpöä lisäsi myös toimiston naapuritalossa syttynyt tulipalo.

Itsehän en ollut Aleksilla tänään, mikä oli oikein hyvä juttu ottaen huomioon palaneen kalan hajun, joka toimistolla oli leijunut. Onneksi palo saatiin taltutettua, eikä se uhannut meidän mestoja tai ihmishenkiä. Deeperin tietotoimiston mukaan toimistolla olleet “joutuivat” vastentahtoises evakuoimaan vastapäisen kaffilan terassille parhaaseen auringonottoaikaan!

Tulipalo nro 2

Tässä kesän aikana onnistuu yks jos toinenkin hankkimaan järkyttäviä rakkoja jalkoihinsa. Minäkin päätin hommata sellaiset uhmaamalla uusia kesäkenkiä jättämällä sukat kotiin. Virhehän se oli. Heti kenkien jälkeen oli ostettava rakkolaastarit.

Jännä juttu, mutta mieleeni ei oikeasti tule mitään muuta rakkolaastaribrändiä kuin Compeed – todellinen top of mind! Osittain tämä johtuu siitä, että Compeed on meidän asiakas mutta osittain ihan oikeasti siitä, ettei kilpailijoita juuri ole. ainakaan kotimaan markkinoilla. Tai jos on, niin ne eivät markkinoi itseään, ja hyllytilakin taitaa olla minimaalinen pieni. Compeed sen sijaan oli levittäytynyt raikkaine väreineen koko leveälle seinustalle. Apteekkiin oli myös toimitettu Näin valitse oikean rakkolaastarin -opaskirja, jota tomera farmaseutti innokkaasti esitteli. Myönnetään, se oli oikeasti myyntiä edistävä väline, toisin kuin monet oppaat (kuten esimerkiksi reseptivihkoset) päivittäistavarakaupoissa. Tuosta Compeedin kirjasta oli helppo esitellä erilaiset laastarityypit, eivätkä asiakkaat alkaneet repiä paketteja auki, eikä irtonaisia esittelylaastareita pyörinyt pitkin hyllyn reunoja rumentamassa yleisvaikutelmaa.

Apteekissa bongasin pari erityisen hyvännäköistä julistetta valotauluista. Miksi lie ne pomppas silmilleni, mutta vallan kauniita kuvia olivat.

- Päivi L. (Pirkanmaan Rakkomaakari)

Mieleenjääneitä valotauluja!

Case irstailija-Veeti: Tartu hetkeen!

Kohti Kuninkuusraveja värkit piilossa!

Markkinointitempaukset onnistuvat, kun ne osataan ajoittaa oikein. Kyse on siitä, että tuote tai palvelu tuo akuutisti esillä olevaan tarpeeseen, puutteeseen, tavoitteeseen tai suoranaiseen epäkohtaan ratkaisun, josta yleisesti tykätään tai/ja hyödytään. Tällä tavalla ajateltuna esimerkiksi jugurtin maistatuspromot kannattaa vielä sinne, missä on hiukopalaa kaipaavia ihmisiä. Samalla tavalla toimii virvoitusjuoma- tai kivennäisvesipromopisteen pystyttäminen helteiselle uimarannalle tai lehtinäytteiden jakelu odotushuoneisiin.

Tuote tai palvelu saadaan esille sen luontaisessa käyttötarkoituksessa eli juuri oikealla hetkellä, eikä promoa koeta ylikaupalliseksi tai sopimattomaksi tyrkyttämiseksi. Ilmiö toimii myös toisin päin. Mikäli tilannetta ei huomioida, promootio on vain yksi tapahtuma muiden joukossa, eikä se jää mitenkään erityisesti mieleen tai jopa saattaa vain harmittaa. Tilannetekijöiden ymmärtäminen on paitsi mahdollisuus myös haaste!

Silmät, korvat ja mieli avoinna

Tilannetekijöiden bongaaminen ja sopivien ratkaisuiden kehittäminen arkisiin ongelmiin on tarkkaa puuhaa! Silmät, korvat, nenä ja medialukutaito täytyy olla jatkuvasti käytössä. Myynninedistämistoimiston näkökulmasta se tarkoittaa jatkuvaa ilmiöiden, ihmisten ja tapahtumien seuraamista. On tiedettävä, mikä ja missä liikuttaa ihmisiä ja mennä sinne, missä tapahtuu. On pystyttävä seuraamaan sosiaalisia medioita kuten uusia Facebook-ryhmiä, alan medioita, blogeja ja mielipidevaikuttajia.

Tällä hetkellä Suomea puhuttaa Kaivuri-Mutasen sijaan jo Veeti-Mammutin penisasiat (jep, luit oikein) sekä lähihoitaja Kimmo Auvisen syöpätempaus. josta hatunnosto asianomaiselle! Meillä on kehitetty tapahtumaseurantaa varten oma suunnittelutyökalunsa, josta löytyy merkittävä osa säännöllisiä tapahtumia kohderyhmätietoineen sekä lukuisia muita vaihtoehtoja promootio- ja esittelypaikoiksi. Rekisteriä päivitetään jatkuvasti, ja siinä auttavat myös promoottorit! Me Tampereen tai Helsingin toimistoilla emme välttämättä tiedä, millainen tapahtuma on Ruoveden Noitaviikot tai kuinka paljon ja millaisia kävijöitä on Vihdin kirpputoreilla, mutta paikalliset promoottorimme tietävät.

Edit:

Vaatesuunnittelijat tarttuivat hetkeen ja Veeti sai housut!

Lopuksi vielä esimerkki tilannetekijöiden hyödyntämisestä markkinoinnissa. Kun kiistellyn kikkelinpaljastajan (Veeti-Mammutin) elin aiheutti mielipahaa Kuopiossa ja mammutti päätettiin heivata mäkeen, valjastettiin paikalliset vaatesuunnittelijat Pohjoissavon taidetoimikunnan  Pro Mylly-hankkeesta avuksi.

Tavoitin puhelimella housumestari Pirkko Pekkalan ja kuulin, että Veeti oli ollut varsin rauhallinen ja esimerkillinen asiakas!

- Veeti ei pelännyt nuppineuloja ja antoi ottaa vyötärömitat herpaantumatta, kertoili vaatetussuunnittelua sivutyönään harrasteleva uussavolainen  ja jatkoi:

- Housukankaaksi valittiin luonnollisesti kotimaista Marimekkoa, ja iloisenväristä Unikko-kangasta kului yli 10 meriä kaiken kaikkiaan!

Erinomaista asennetta ja hyvää työtä kuopiolaisilta käsityöläisiltä. Teko vahvistaa ajatukseni siitä, että suomalaiset vaatesuunnittelijat ovat luovaa ja kekseliästä porukkaa. Sen sijaan, että oltaisiin tyydytty surkuttelemaan “ahdasmielisyyttä” anatomia-asioiden suhteen, asialle tehtiin jotain. Eikä varmaankaan ole vahinko, että osansa mediajulkisuudesta ovat saaneet myös mammuttitaiteilija, Kuopion asuntomessuorganisaatio sekä myös Mammuttihirsi -yritys. se, mitä mieltä Veetin suunnitellut taiteilija Kimmo Takarautio on tästä housuideasta, selviää tältä videolta.

Ps. Kuulin muuten suunnittelija Pekkalalta, että Veetin housut olivat lehahtaneet oikein kunnolla automatkalla Ouluun, ja jättipenis oli jälleen kerran päässyt pilkahtamaan lahkeen suusta. On se nyt melkoista! ;)

Lomamietteitä!

Ainahan se on mielessä - Loma!

Loma on rentoutumista varten. Lomalla kerätään paukkuja tulevaa työrupeamaa silmällä pitäen sekä palautellaan juuri päättyneestä kaudesta.

Entäs jos tuntuu siltä, ettei loma täytä sille asetettuja tavoitteita? Tai jos tekee ennen loman alkua tuplana kaikki työt ja nukkuu lomallaan tuplapitkät yöt? Missä vaiheessa loma siis virallisesti alkaa? Entäs jos käyttää lomastaan kaksi viikkoa tekemättömistä töistä ahdistumiseen ja seuraavat kaksi valmistelee töihin paluuta? Missä on vika? Lomailijan mentaliteetissa, työnantajassa vai organisaatiossa?

Loma on ihmistä varten, samapa tuo, mitä lomallasi teet tai jätät tekemättä. Loma ei ole sitä varten, että jaksat taas väsyä. Lomalle kannattaa varata sopivasti tekemistä. Sen verran sopivasti, ettei tylsisty ja joudu myöhemmin surkuttelemaan, ettei  nähnyt tai kokenut mitään. Sopiva määrä ohjelmaa on yleensä sellainen, ettei aikataulut ja tekeminen aiheuta stressiä.

Loman lopussa kannattaa kysyä itseltään, mitä loma teki minulle? Rohkaisi tutustumaan uusiin ihmisiin, sai viimeistelemään kattoremontin, antoi tärkeän hengähdystauon vai innoitti keksimään pari uutta bisnesideaa. Tärkeintä on, että loma teki sinulle hyvää!

Expressionin väki toivottelee nautinnollisia lomahetkiä. Loppukesästä painetaan taas!

Ps. Lomailija, ei passaa unohtaa poissaoloviestiä!

Toimiston tuunausta ja lounasta lokkien kanssa

Kesä tuo mukavaa vaihtelua rutiineihin, kun toimistojen työhuoneet tyhjenevät ja kesälomalaiset muuttavat mökille tai reissaavat reppuineen kohti tuntematonta. Myös Expressionilla on asiakkaiden lomaillessa hieman tahti tasaantunut, joten prioriteettien lomassa pystyy tekemään myös työlistan hännillä olevia puuhia sekä suunnittelemaan tulevan syksyn ja talven tempauksia.

Kevään mittaan Expressionin Pasilan toimisto on kokenut muodonmuutosta hitaasti, mutta varmasti. Pala kerrallaan ja pikkuhiljaa on ilme muuttunut kiireisen aikataulun antaessa periksi. Välillä toimistolla on puuhasteltu myös hieman työajan jälkeenkin, kun ideat ovat vieneet mennessään ja olemme päässeet kunnolla tuunailun makuun. Kuluneella viikolla osaset ovat loksahdelleet paikoilleen reippaalla tahdilla, iskuporakone on soinut ja nyt työpöydän takaa aukeavat täysin uudet maisemat. Miten sitä malttaa lomailla ollenkaan, kun toimisto näyttää niin kivalta? Loppusilauksen jälkeen lienee kohteliasta esitellä uudet näkymät, joten kannattaa piipahtaa täällä blogissa uudelleen lähiviikkoina, jos kurkistus uudestisyntyneeseen työhuoneeseemme kiinnostaa.

Emme ole myöskään olleet pahoillamme ihanista helteistä, jotka ovat tällä viikolla hellineet. Nappasimme pöydän tuoleineen kainaloon ja otimme lounaslautaset mukaan auringonpaisteeseen. Eipä ollut näköalassa valittamista toimiston takapihallakaan!

Muista poissaoloilmoitus!

Kesälomat tulee ja auto-replynä tulevat poissailmoitukset tukkivat taas hetkeksi meililuukun. Tämän kesän poimintoja kavereilta ja tutuilta:

- Pulp, pulp, pulp. En pääse postilleni juuri nyt, sillä snorklaan Välimerellä. Upeasti ruskettunut kreikkalaiskaunotar tuo eteeni anisviinaa, johon hukutan menneen vuoden surut ja epäonnistumiset. Palaan uudella draivilla 30.6! Ensi vuonna tehdään voittoa perkele.

- XY is out of office and will not return until June 28. In urgent matters – deal with it!

- Ainahan se on mielessä, ehkä lomalla jopa ehdin harrastaa sitä. Palaan 1.8.2010.

- Menin pois, have fun. Eipähän tartte ruikuttaa, etten laita astioita koneeseen taukkarissa. Koittakaa pärjätä elokuun ekaan viikkoon ilman mua! Ostakaa kertakäyttöasioita.

- Lomalla. Sen verran, kun tarvitsee olla.

Lopuksi eräs suhteellsen hupaisa tilitys aiheeseen liittyen!

Oston esteet pois!

Erinomainen myyjä osaa minimoida tai jopa kokonaan poistaa asiakkaan esittämät esteet ostamiselle. Ja niitä on yleensä monia! Milloin ei ole rahaa, milloin ei osaa valita sopivaa tuotetta. Toisinaan kuljettaminen, kantaminen tai nostaminen ei onnistu. Joskus puoliso voi suuttua, jos menee investoimaan isoihin hankintoihin ilman keskustelemista. Toisinaan tuotteeseen, valmistajaan tai mielikuviin niistä liittyy virheellisiä uskomuksia. Periaatteessa oston esteeksi kelpaa mikä tahansa syy, todellinen tai keksitty, joka saa asiakkaan tuntemaan negatiivisesti kaupantekotilanteessa.

Hyvän myyjän tehtävä on tunnistaa ja eritellä todelliset esteet ja tekosyyt. Tekosyille on aina keksittävissä vasta-argumentti tai konkreettinen ratkaisu, jonka asiosta kauppa voidaan tehdä. Todellisia oston esteitä sen sijaan on hankalampi sivuuttaa, ainakaan ilman että kyseessä on pakolla myynti. Vai mitä mieltä olet kuvakirjan myymisestä sokealle tai täyden bensakanisterin myymisestä ajoneuvottomalle? Tällaistakin olen päässyt todistamaan, ekä edes kyseessä ollut asianomaisen kaverille tai lähipiirilleen tekemä hankinta.

Meikäläisen oston esteet poistettiin aika mainiosti Jyskissä Sarankulmassa viime viikolla. Propsit nuorehkolle kesäharjoittelijalle, joka uskollisesti ja pyyteettömästi palveli minua kahden tunnin ajan, mitä pyörin huuli pitkänä myymälässä. Näillä tekniikoilla poistuin about tonnin ostokset (uuden kodin iloja) mukanani:

- “En voi shopata, kun en jaksa kantaa näitä ees taas myymälässä”. (Tossa sulle kärryt. Huuda apua, josset jaksa työntääkään. Mä tulen sitten apuun!)

- “En pysty päättämään, mitä tarvin”. (Tuossa kuvasto ja paperia ja kynä. Istu alas ja valitse rauhassa. Mee vaikka tuohon ihanaan puutarhakeinuun, siinä on hyvä istua.)

- “Ei nämä mahdu autoon”. (Anna minä pakkaan, niin mahtuu! Ja huomasitko, että osan näistä pystyy myös purkamaan?)

- “En mä näitä kaikkia voi NYT ostaa”. (Kyllä meillä luotto toimii! Nyt on niin hyvät alennukset, että kannattaa oikeesti ostaa pienellä korollakin. Mietis nyt, – 50 prossaa!)

- “Kauheeta, mitähän mun puoliso sanoo, kun ostin kaiken itse?” (Hän on vaan tyytyväinen, kun ei joudu viettään koko päivää Jyskissä kierrellen ja kaarrellen. Me miehet ollaan usein sellaisia!)

- “En mä saa näitä meille asuntoon yksin ja ei näitä autoonkaan voi jättää”. (No, mä tuun vaikka kantamaan ne sitten ruokkiksella)

Kerrottakoon, että en kehdannut kannattaa tavaroita myyjällä ruokkiksella, vaan sen sijaan naapuri tuli avuksi. Kaiken kaikkiaan tosi esimerkillistä toimintaa tuolta nuorelta osaavalta myyjältä. Toivotaan, että tuollaisia keskiostoksen maksimoijia osataan arvostaa, eikä heitä syytetä “liian hyvän ja hitaan palvelun antamisesta, joka ei sovi periaatteesta tavarataloon”, kuten eräässä suuressa tavaratalossa on kuulemani mukaan ohjeistettu kaikkia uusia työntekijöitä.

Mukavaa juhannusta! :D

Tosielämän ignooraus

Oletko ollut sellaisessa tilanteessa, jossa olit osa suurempaa ryhmää ja ryhmään saapui joku sinulle tuntematon henkilö, joka tervehti kaikkia muita mutta ei sinua? Sinä olit hänelle ilmaa syystä tai toisesta.

Itse jouduin tällaiseen kohtaamiseen viime viikolla. Juttelin muutaman ystäväni kanssa kauppakeskuksen käytävällä, kun paikalle pyyhälsi minulle tuntematon henkilö. Hän tervehti ystäviäni maireasti ja halasikin toista, muttei katsonutkaan minuun päin tervehtiäkseen tai esittäytyäkseen. Eivätkä ystävänikään ymmärtäneet esitellä meitä.

Tarkkailin hetken tulijan käytöstä ja kuuntelin tulijan vuolasta puheen sorinaa yrittäen samalla hakea hetkeä, jolla esitellä itseni. Seuraamme liittynyt höpisi kuitenkin niin kovin kiivaaseen tahtiin perheasioistaan, etten saanut tilaisuutta edes sanoa hei. Hän tapitti intensiivisesti ystäviäni, muttei luonut silmäystäkään minuun. Oli hänelle  ilmaa ja oloni oli ulkopuolinen.

Kuuneltuani porinaa muutaman minuutin ajattelin, että taidan tästä poistua sitten, kun en kuulu porukkaan. Luontoni ei kuitenkaan antanut periksi. En ole tottunut siihen, että ihmiset vain ignooraavat toisensa. Se ei ole kovinkaan kohteliasta, ei verkossa eikä livenä. Kaikki voi vähintään tervehtiä, edes nyökkäämällä, oli tilanne mikä tahansa.

Muutaman minuutin kuluttua puputus taukosi, ja totesin tilaisuuteni tulleen. Sanoin reippaalla äänellä: “Terve, me emme tunne vielä toisiamme, mutta minä olen Päivi. Kukas sinä olet?” Samalla tarjosin kättäni ystävällisesti hymyillen yrittäen metsästää myös katsekontaktia. Todellisuudessa mielessäni risteili muutama ilkeähkö ajatus, kuten mikähän ihmeen stara tuokin luulee olevansa ja mikä siinä on, että jotkut ihmiset eivät hallitse edes alkeellisia vuorovaikutustilanteita?

Seisoin käsi ojossa kymmenen sekuntia odottaen, että siihen tartuttaisiin. Tässä vaiheessa ystävänikin ymmärsivät yskän, koska he alkoivat vääntelehtiä kuin olisi ollut isokin kasa muurahaisia housuissa. Sen sijaan, että uusi tulokas olisi tarttunut käteeni hän loi minuun pitkän ja ylimalkaisen katseen. Huomasin, kuinka hän tarkasteli ensin hiuksiani ja siirtyi siitä alaspäin kohti kenkiäni. Katse oli juuri sen verran liian pitkä, että oloni oli entistä kiusaantuneempi. Eihän minulla räkää roikkunut poskelta, ja varmaan nenäkarvat ja kulmatkin olivat siistissä rivissä, mutta oloni oli silti ahdistunut.

Kädenpuristuksesta

Ulkonäkötutkiskelun jälkeen nainen alentui tarttumaan käteeni – tai siltä minusta tuntui – ja puristi sitä velton laiskasti niinkuin se olisi ollut joku saastekasa. Minä inhoan spaghettikäsiä!

Käden puristuksen pitää olla jämäkkä, eikä mikään lerppu. Ei silti liian kova, koska muuten tällaiset hennot naisihmisen kätöset rusentuu. Tilannetta ei muuten yhtään helpottanut, että nainen tuijotti lopulta omia kenkiään kättelyn ajan. Tai siis minun kenkiäni, olettaisin. Myönnän, olin liikkeellä hameessa ja tennareissa, joten varmasti aihetta paheksunnalle oli.

Kaiken kaikkiaan hankala kohtaaminen, joka jäi mieleen negatiivisuudellaan. En oikein tiedä, miten suhtautua, kun näen tuon ihmisen jatkossa uudestaan. Tampere on niin pieni kaupunki, että tapaamisemme on lähes väistämätöntä. Todennäköisesti minä tervehdin häntä ystävällisesti ja hän ignooraa minut uudelleen.

Kenkä kengästä ja korko korosta!

Kiirehdin kerran kauniina kesäaamuna Helsingin rautatieasemalta kohti Munkkiniemeä. Ajatuksenani oli pinkaista Rautatieltä nopeasti Lasipalatsin edestä kulkevaan ratikkaan. Hotelli Vaakunan edessä suojatiellä jalastani kuului ikävä rusahdus, ja matka tyssäsi keskelle liikenteen jakajaa. Onneksi tällä kertaa meni korko, eivätkä nivelsiteet. Totesin, että edullisista ruotsalaisista korkkareista ei ollut vastusta mukulakivetykselle ja mietin, miten ihmeessä selviäisin ikinä Munkan peruskoille ajoissa. Olin nimittäin tapani mukaan liikkeellä ns. nolla-aikataululla, johon ei mahtunut yhtäkään VR-episodia eikä muitakaan ennalta arvaamattomia hidasteita.

Seisoskelin Memphisin edessä olevien liikennevalojen jakajassa huuli pyöreenä ja pohdin vaihtoehtojani.

- Könkätä yksikorkoisena 15 metriä hotellin edessä olevalla taksitolpalle ja painella siitä palaveriin. Muuten hyvä juttu, mutta voisinko saapua tärkeään taoaamiseen yksikenkäisenä linkaten? Ei toimisi.

- Toinen vaihtoehto oli raahautuminen Mannerheimintielle noin 100 metrin päähän ja ostaa lähimmästä Din Skosta uudet kengät ja jatkaa sen jälkeen taksilla palaveriin. Tiukille menisi, jos aikoisin ehtiä paikalle sovitusti.

Hätä keinot keksii! Päätin, että linkkaan Hotelli Vaakunan porttikongiin ja irrotan siinä toisenkin koron. Jos toinenkin kerta irtosi itsestään pari päivää oston jälkeen, niin miksei se toinenkin irtoasi käsivoimin? Kengät oli olleet joka tapauksessa halpissekundaostos, enkä nähnyt niillä enää tulevaisuutta. Ryhdyin tuumasta toiseen ja meni kolmisen minuuttia, kun toisestakin kengästä oli korko irti. Eikä ollut edes vaikea operaatio. Painoin koron juuresta katukivetyksen terävää kulmaa vasten ja rusautin toisella jalalla päälle. Näytti varmaan mielenkiintoiselta toiminnalta.

Muutaman minuutin päästä olinkin jo matkalla taksilla kohti Munkkiniemeä, ja palaverikin meni hienosti. Kukaan muu paikalla olijoista ei tuntenut sitä kipua ja tuskaa, joka jalkapohjissani poltteli, kun jouduin kävelemään useamman kerran fläppitaululle ihmisten eteen ja siitä takaisin paikalleni huoneen perälle niin kutsutuilla “kengillä”. Oli muuten hieman kiikkerää menoa, kun kanta oli epätasainen. Tapaamisesta selvittyäni ostin uudet popot ja vanhat lahjoitin Rautatieasemalla päivystäneelle pulsulle, joka riemastui design-luomuksista. Pahoittelin tietenkin, että korot tulevat irto-osina mutta siihen nainen totesi tyynesti, että kyllä ne kiinni saa, kun on nauloja ja vasara. Sen pituinen se.

Tekniikan tekohengitystä

Luopumisen tuska on kamalaa. Kun uskollisesti palvelleen tietokoneen on aika jäädä eläkkeelle, tuntuu kuin joutuisi luopumaan sydänystävästään. Onneksi tutut ohjelmat, salasanat, merkinnät ja selainasetukset sekä tärkeät lisäosat saa siirrettyä suht simppelisti uuden koneen syövereihin.

Olen ollut Mozillan sovellusten (mm. Firefox, Sunbird ja Thunderbird) intohimoinen käyttäjä siitä asti, kun ne tulivat suuren yleisön tietoon. Alkuperäinen syy tulla asiakaaksi saattaa olla jonkun mielestä naurattava, mutta kerrotaan se silti: grafiikka. Pidin alusta asti Mozillan pehmeälinjaisista elementeistä ja symboleista ja nyttemmin söpöistä taustakuvista. Vai voiko joku väittää, ettei nämä värit ja kuviot iske? ;)

http://www.mozillamessaging.com/img/thunderbird/feature-background.jpg

http://www.mozilla-europe.org/img/tignish/firefox/background-firefox-1.jpg

http://www.mozilla-europe.org/img/tignish/firefox/background-firefox-3.jpg

Uskollisesti olen antanut Mozilla-johdannaisten hakea automaattisesti lisäosat ja päivitykset, ja seurannut kauhuissani vierestä, kuinka Lenovoni taistelee asennuksien kanssa kuin hukkuva ohjenkorressa roikkuessaan. Olen antanut koneelleni tekohengitystä, jotta se jaksaisi vielä hetken pyörittää kaikkia ohjelmia ja asennuksia yhtä aikaa, mutta vanhuus alkaa iskeä luihin ja ytimiin. Liikkeet ovat hidastuneet, kuten myös ajattelu ja muistitoiminnot. Esiintyy satunnaista kaatuilua ja kompurointia. Rutiinitoimintojen suorittaminen on vaikeutunut, ja kaikesta tekemisestä huokuu eletyn elämän merkit. Vain kuori on kunnossa. Ei ryppyjä, vekkejä tai naarmua, mikä on tässä iässä pieni ihme.

Uudelleen asennusta on kokeiltu, ja kollegani sekä rakas veljeni, datanomi, ovat kerran jos toisenkin tarkastaneet, onko mitään tehtävissä vai olisiko jo Lenovon aika päästä ansaitulle eläkkeelle. Mitään vapaaehtoisia vakuutuksia tällä herralla ei ole, joten elämänlaatu komeron pimeessä nurkassa verkkolevyn virkaa toimittaen tuskin on mikään miellyttävä skenaario. Toisaalta mieluummin se, kuin jatkoura verkon painona Pyhäjärven pohjassa.

Ansiomerkkiostoksille on kyllä lähdettävä ennen eläkejuhlallisuuksia. Niin hyvin tämä herra on työssään palvellut. Ei mikään kone koskaan aikaisemmin ole kolmea vuotta kestänyt tällä intensiteetillä. Joskus on kuitenkin luopumisen aika, ja paraskin työntekijä pitää päästää nauttimaan ansaituista eläkepäivistä. Kumpa vain saisin jotenkin siirrettyä kaiken herran elämän varrella kerääntyneen hiljaisen tiedon seuraajalle vaivatta ja pienintä yksityiskohtaa myöten. Tiedän sen melkein mahdottomaksi, mutta jos nyt suurimmankin osan tallennetuista salasanoista ja ladatuista ohjelmista sais iskostettua uuden pojan päähän. Kumpa se olisi yhtä helppoa kuin puhelimessani. Kolme napin painallusta “tee varmuusakopio, nimeä varmuuskopio ja tallenna varmuuskopio”. Sitten puhelin ruksuttaa 3 minuuttia ja voila, pian on kirjanmerkit, salasanat, muistiot, kuvat ja merkinnät on muistikortilla, ja puhelin valmiina buuttaukseen tai vaihtoon. Koneen kanssa homma on hankalampaa. Vaikka kuinka tekisi siirtokansion ja pistäisi ylös listan ohjelmista, jotain jää aina.

Näinä hetkinä, kun joudun luopumaan tutusta ja turvallisesta minua uskollisesti palvelleesta tekniikasta, kaipaan takaisin isoon konserniin, jossa on mikrotukihenkilö, jolle voi aina soittaa ja pyytää jeesiä. Kyllähän meilläkin löytyy ihminen, joka osaa auttaa, mutta ei se ole sama asia. Toisaalta on hyvä, että joutuukin itse opettelemaan, eikä pääse liian helpolla. Tosin edelleenkin sitä tulee kannettua tekniikkaa fiksumpiensa eteen heti, kun pienikin ongelma ilmenee. Mutta paljon olen opetellut itsekin, joskus jopa liian paljon kärsivällisyyteeni nähden.

Rajat tulee kuitenkin vastaan jossain, ja minulla se on ollut siinä vaiheessa, kun firmassa on alettu ehdotella Appleen siirtymistä. Mutta en minä jaksa. Vaikka olen aiemmassa työpaikassani sen kanssa vääntänyt, olen todennut uuden käyttiksen opettelun olevan turhan hermoja raastavaa puuhaa ilman kunnon käyttökoulutusta. Tästä näkökulmasta minulle irvaillaan hyvämielisesti. Olen kuulemmma asennevammainen tai laiska, kun en jaksa opetella uutta toimintalogiikkaa. Todellisuudessa tapauksessani on kyse itsesuojeluvaistosta sekä hedonismista. Jos vain jotenkin voin välttää turhan säätämisen ja hermojen menettämisen, niin taatusti toimin sillä tyylillä.

Jaahas, nyt selain onkin ladannut kaikki lisäosat, ja lienee aika kiittää vaarivanhusta ansiokkaasta suorituksesta. Jokohan tällä nyt saisi keitettyä kahvia? Sitä haastetta Mozillakaan ei ole pystynyt ratkaisemaan, vaikka kaikkea muuta niillä tuntuu olevan tarjolla.

Mukavaa päivän jatkoa!

Ps. Onneksi vanhasta luopuminen tietää yleensä jotain uutta ja monipuolisempaa tilalle, eikö? Toivottavasti niin käy tässäkin tapauksessa.