Etusivu

5.2.2012

Syvyyspommi alitajuntaan

Heräsin viime perjantaina 5.20 ja kököttelin aamupimeässä sohvalla odottamassa kyytiä. Fiilistelin jo etukäteen kaksipäiväistä seminaaria, jota olin jo jonkin aikaa odottanut. Kaksi maailman top 10:een rankattua puhujaa Jyväskylässä Tuottava Vastuullisuus -seminaarissa ja heidän lisäkseen melkoinen kattaus suomalaisia huippuvalmentajia ja -esiintyjiä. Mitä miehellä, joka joskus on esitellut itsensä “I used to be the next president of the United States”, onkaan kerrottavaa, kun esimerkiksi Sarasvuo taannoin nimesi herran parhaaksi puhujaksi, jota on kuullut. Valmennusbisneksessä mukana olevana ja alaa jo useamman vuoden seuranneena koko paletti kiinnosti monestakin näkökulmasta.

Perjantaiaamuna kasilta Paviljonkiin ja aamun tykitys käyntiin. Heti kärkeen esiintymiskoulutus by Les Brown, no. 1 motivational speaker in the world, kuten herran mainoslause oli muotoiltu. Ihan Robbinsin tasolle en Brownia nostaisi vaikka aikamoinen, persoonallisella naurulla höystetty, fiiliksen luoja herra olikin. Hieno show ja inspiroivat tarinat kaipasivat kuitenkin hiukan enemmän sisältöä. Käteen jäi… no, hyvä fiilis.

Aika jees seminaari, ajattelin sunnuntaina lueskellessani parin edellisen päivän muistiinpanojani. Mietiskelin, mitä ajatuksia toteuttaisin heti maanantaista alkaen.

Mieleen jäi hajanaisia välähdyksiä Les Brownin naurusta ja tarinoista, Eija-Riitta Korholan sinänsä mielenkiintoisia näkökulmia suoraan paperista luettuna, Pekkarisen koominen poliittinen hyökkäys Korholaa vastaan paneelikeskustelussa, useiden suomalaisten rallienglanti, Esko Ahon pitkälle pohdituit ajatukset yritysten yhteiskuntavastuusta, Janne Porkan ihan oikeastikin hauskat välispiikit, Alf Rehnin jo aavistuksen kulunut vaihtoehtonäkökulmatykitys ja loistavat seminaarijärjestelyt. Paperilla minulla oli muutaman kymmenen sivun verran hajanaisia muistiinpanoja ja kuuntelun aikana heränneitä ajatuksia.

Kolme puhujaa erottui kuitenkin joukosta:

Pekka Himanen, jonka vaikuttavat ja todella nerokkaasti muotoillut ajatukset syöpyivät alitajuntaan. Mieleen jäi erityisesti yksittäisenä poimintana 8-vuotiaan koululaisen filosofinen kysymys: “Olemmeko me suoraa lähetystä vai tulemmeko me videolta?”

Toisaalta Sarasvuon kiteytykset, provosointi ja loistava esiintyminen vakuutti jälleen kerran, verrattuna keneen tahansa muuhun. Tarkoitushakuinen provokaatio ja syyllistäminen, raa’an suora palute sekä aiemmille puhujille että yleisölle, epäsovinnaisuuden rajalla liikkuvat ilmaisut ja mielipiteet ja mielen syövereihin kytemään jäävät verbaalisella leikittelyllä höystetyt määritelmät saavat kuulijat syttymään kerta toisensa jälkeen. Vaikka itsekin olen tätä miestä kymmenkunta kertaa jo kuullut, vakuutun yhä uudelleen. Sarasvuon huikea vahvuus on uusiutuminen, ajankohtaisuus ja terävä, läsnäoleva ajattelu, toisin kuin monella muulla puhujalla tässäkin seminaarissa.

Ehkä kuitenkin kaikkein päällimmäisenä mieleen jäi epäpoliitikkomainen ja huikea puheenvuoro Al Gorelta, joka tuntui aidosti ja vilpittömästi olevan asiansa takana ja joka pääsi yllättämään myös minut kertomalla aivan viime aikoina miljoonia ihmisiä koskettaneista luonnon katastrofeista, joista valtamediat ovat olleet kovin hiljaa. Gore toi vakuuttavalla esiintymisellään ja aineistollaan esiin maapallon ja ihmiskunnan tulevat haasteet, joiden tiedostaminen on varsin sujuvasti sivuutettu suurimmassa osassa yhteiskuntia. Sisältö ja esitys olivat keskenään tasapainossa. Usko omaan asiaan paistoi läpi kaikesta. Ei herraa turhaan ole Nobelin rauhanpalkintoa vastaanottanut.

Maanantaiaamuna totesin, että ensi vuoden seminaari tulee olemaan huikea enkä oikeastaan osannut odottaa, että vaikutus myös tästä keikasta realisoituisi heti. Maanantaina puhuin eri yhteyksissä kaikkien lähimpien työkavereideni ja yhtiökumppaneideni kanssa, jotka olivat tapahtumassa olleet. Jokainen heistä oli ottanut härkää sarvista ja alkanut toimia, tehnyt jonkin päätöksen ja alkanut toteuttaa sitä välittömästi. Sain maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona hyviä uutisia useista suunnista. Jotain liikkeellepanevaa, kenties jonkinlaisia alitajunnan syvyyspommeja, oli jälleen kerran tarttunut matkaan.

Kun mikään ei voi estää

Lontoo on erityinen paikka. Olen käynyt siellä nyt 7 kertaa ja aina se yllättää positiivisesti uudelleen. Niin tälläkin kertaa.

Minua ei varsinaisesti tunneta minään aamuvirkkuna. Olin torstaina aamulla 6.20 tikkana pystyssä ja ovella menossa aamulenkille, mitä en ole tehnyt sitten armeijan (olen toki lenkillä käynyt mutta en aamuisin). Energia suorastaan pursusi korvista. Ajattelin, että kai mä olen vähän sekaisin, mutta hyvässä mielessä.

Energiani juontaa juurensa samaiseen kaupunkiin ja seminaariin, josta Annariina jo kertoikin.

Viime lauantaiaamuna hiukan nuutuneena, juuri ja juuri ajoissa, mutta suurella mielenkiinnolla suuntasimme porukalla Lontoon ExCel-Areenalle. Noin puoli tuntia myöhemmin 8000 ihmistä juhlii megasalissa kuin viimeistä päivää. Huomaan olevani itse yksi heistä.

Mitä hemmettiä?

Anthony Robbins, alallaan maailman paras, on tehnyt sen jälleen kerran. Tuossa äijässä on jotain todella maagista, ajattelen ja otan hetken vähän hillitymmin kunnes olen kohta taas hyppimässä tasajalkaa kädet ylhäällä.

Kun joku on todella päättänyt jotain, lataa itsensä täyteen uskomatonta energiaa ja toteuttaa suunnitelmansa, se tarttuu. Järjetön energialataus, mitä tällaisista hetkistä saa, on jotain hyvin erikoista. Vai mitä olette mieltä oheisesta videosta? Lauantaina aamupäivällä, n. 8000 ihmistä Lontoossa… noin puolen tunnin välein sama meininki. Tee sinäkin itsellesi palvelus ja hankkiudu kuuntelemaan kyseistä herraa.

Olen urani aikana kuullut jo aika montaa erilaista puhujaa sekä Suomessa että kansainvälisesti mutta täytyy sanoa, että viimeisin teki vaikutuksen.

Terve itseluottamus, loputon usko omaan tekemiseen, valtava energia, hauskanpito, humaani asenne ihmisiä kohtaan ja täysin lapasesta lähtevät ideat, jotka kerta toisensa jälkeen loistava tiimi toteuttaa ja saa lentämään (nyt jo n. 450 yrityksen verran).

Sir Richard Branson.

Puhujana herra oli jopa vaatimaton mutta karisma, jolla hän hiljensi ja villitsti 8000 kuulijaansa oli täysin poikkeuksellinen. Hiukan sanoja hakeva, jopa änkyttävä esiintyminen ei haitannut pätkääkään, kun kuunteli sanojen sisältöä ja katsoi ihmisten reaktioita. Huikeat standing ovationit semman loppuun ja ainakin minulle totaalisen hämmentynyt fiilis.

Expression, Deeper & Co. osoittamassa suosiotaan Sir Richard Bransonille

Expression, Deeper & Co. osoittamassa suosiotaan Sir Richard Bransonille


Lontoo yllätti jälleen positiivisesti.
Screw It. Let’s Do It.

Varmuutta valmistelemalla!



Deeperin assarin Ronjan esitys oli hyvin valmisteltu.

Hyvin viimeistelty suunniteltu on aina tyylikästä! Kiitos Expressionin Jesse.

Heräsin tänä aamuna kuudelta mentyäni nukkumaan kahden pintaan. Mukavan markkinointiassareiden ja HP-promoottoreiden koulutuspäivän jäljiltä virtaa oli enemmän kuin mitä yhden tarpeisiin tarvittiin, ja halusin käyttää sen järkevästi. Ensin ajattelen vaivuttaa itseni uneen puoliväkisin mutta totesin, että siinä menee hyvää energiaa hukkaan. Kun kerta draivia on, miksi se pitäisi ajaa alas vasten kropan todellista energiatasoa? Ei aina tarvitse toimia sillä tavalla, mitä pidetään yleisesti järkevältä. Niinpä käytin illan ja alkuyön tämänpäiväisten ja ensviikkoisten työasioiden valmisteluun.

Mielessäni pyöri yöllä parikin koulutusta, joissa molemmissa puhuttiin valmistautumisen tärkeydest: viimekuinen Nina Rinteen pitämä valmennus sekä eilinen Deeperin kollegani Sahrmanin Tatun myyntibriiffi uusille Hewlett-Packard-promoottoreille Tampereella. Yksi kummankin koulutuksen olennaisimmista perusasioista oli:
“Yli 80 prosenttia ei valmistaudu mitenkään neuvotteluun, koulutukseen, myyntitilanteeseen tai presentaatioon. Ne menestyvät paremmin, jotka valmistautuvat”.

Ei ole vaan yhtä tai kahta tilannetta, jossa huolellinen suunnittelu, henkinen valmistautuminen tai spiikkien kertaaminen olisi ollut suureksi hyödyksi. Muutamia mainitakseni: ylioppilaskirjoituksissa matematiikka ja latina, sosiaalipsykologian pääsykokeet, korkeushypyn SM-kisojen finaalin viimeinen yritys omasta ennätyskorkeudesta, yksi ensimmäisistä oman alan työpaikan ryhmävalmennustilanteista, pari juosten kustua keikkaa ex-bändini kanssa, muutama markkinoinnin luento Eximian aikoina, kasa puheita sekä kandiseminaarin presis. Tulokset olivat riemunkirjavia mutta tiedän, että paremmin olisin pärjännyt valmistautumalla. Kun on maalaillut mielessään omia ja toisten mahdollisia tunnereaktioita sekä sanallisia argumentteja, voi niihin hioa napakat ja vaikuttavat reagoinnit. Omaa käyttäytymistä on helpompi muuttaa, kun on luonut vaihtoehtoisia toimintatapoja ja reagointimalleja. Ja mitä paremmin pystyy samaistumaan toisen ihmisten tilanteeseen, persoonaan ja viestintätyyliin, sitä enemmän valmistautuminen lopulta hyödyttää. Lopuksi muutama simppeli vinkki, jotka helpottaa ainakin minua:

1. Mieti tilannetta

  • Mitä tilanteessa ylipäänsä tapahtuu eli mistä on kyse? Neuvottelu, väittely, esitys, koulutus, äärimmäinen suoritus/ponnistus, luvan pyytäminen, luvan myöntäminen, valintapäätös vai jotain muuta?
  • Mitä sinun pitää saada aikaan, jotta olet onnistunut? Oppimista? Vakuuttelua? Kokemus lisäarvosta? Luottamusta? Uteliaisuutta? Fyysistä tai psyykkistä venymistä?
  • Pitääkö onnistua kerralla vai jatkuuko tilanne myöhemmin?

2. Mieti ihmistä

  • Kenen kanssa asioit?
  • Missä suhteessa tuo ihminen on itseesi ja millainen päätösvalta hänellä on tämän tilanteen suhteen?
  • Miten hän viestii ja odottaa sinun viestivän?
  • Entä miten hän käyttäytyy? Onko nopean toiminnan vai verkkaisen etenemisen kannattaja?
  • Kannattaako peesaus vai pitääkö ravistella?
  • Virallinen vai epämuodollinen linjaus?

3. Mieti asiaa

  • Mitä haluat viestiä ja kuinka paljon tiedät asiasta oikeasti?
  • Onko mahdollista käyttää muiden ihmisten tukea ja asiantuntijuutta perusteluihin?
  • Mitä toinen osapuoli tietää asiasta?
  • Mikä on täysin epäolennaista ja kannattaa ehdottomasti unohtaa?
  • Miten kiteytyy ydinsanoma?
  • Mitkä ovat yleisimmät kysymykset, kompastuskivet tai vasta-argumentit?

Näitä pohtimalla pääsee suunnittelussa hyvään alkuun. Muistathan, että valmistautumisen kultainen sääntö pätee myös yksityiselämässä. Niinpä kirjoitan seuraavaksi kysymyslistan synnytyslääkärille, jonka tapaan huomenna rakenneultraäänessä. Ensisynnyttäjänä mielessäni pyörii kymmeniä kysymyksiä, joista unohdan ainakin puolet, jossen kirjaa niitä johonkin ylös. Ei sitä listaa tarvitse pöytään iskeä mutta kun on kerran edes kirjoittanut asiat ylös, muistaa ne automaattisesti paremmin.

Mukavaa loppuviikkoa!

- Päivi L.

Heräsin tänä aamuna kuudelta mentyäni nukkumaan kahden pintaan. Mukavan markkinointiassareiden ja HP-promoottoreiden koulutuspäivän jäljiltä virtaa oli enemmän kuin mitä yhden tarpeisiin tarvittiin, ja halusin käyttää sen järkevästi. Ensin ajattelen vaivuttaa itseni uneen puoliväkisin mutta totesin, että siinähän menis hyvää energiaa hukkaan. Kun kerta draivia on, miksi se pitäisi ajaa alas vasten kropan todellista energiatasoa. Ei aina tarvitse toimia sillä tavalla, mitä pidetään yleisesti järkevältä. Niinpä käytin illan ja alkuyön tämänpäiväisten ja ensviikkoisten työasioiden valmisteluun.

Timo Harjakainen kaiken korjaa! Otetaan oppia asenteesta.

Katselin Putous – Vuoden sketsihahmo -ohjelmaa taas eilen ja nauroin itseni kippuraan  Mister Mallorcan (J. Vatanen), Timo Harjakaisen (Aku Hirviniemi) ja Munamiehen (Riku Nieminen) pistäessä parhaansa peliin. Taitavia  ovat, en voi kuin ihailla, mistä tuo improvisaatio- ja innostuskyky tulee. Tottakai osa on koulutuksen tuomaa extraa mutta hyvin pitkäli menestys on kiinni asenteesta. Millä tuollaisesta draivista ja itsensä likoon laittamisesta saadaan siirrettyä edes murto-osa muille toimialoille hyödynnettäväksi? Muutama hassu prosenttikin riittäisi.


Oma suosikkini ohjelmassa on ehdottomasti Harjakainen. Ei siksi, että hän edustaa suomalaista sovinistista rakennustyömaaesimiestä vaan siksi, että hänellä on kyvyt, joita ei kilpailevilta näyttelijöiltä löydy. Harjakaiselta voisimme itse kukin opiskella seuraavia teemoja:

  1. Jatkuva parantaminen: kaveri on parantanut suoritustaan läpi ohjelman. Jutut eivät ole laimistuneet matkalla vaan päinvastoin hän kasvaa rooliinsa sisään vahvemmin jokaisella esityskerralla. Perspektiivi Harjaisen maailmaan laajenee, jutut eri jaksoissa linkittyvät yhä vahvemmin toisiinsa ja rooliin eläytyminen on parantunut.
  2. Henkilöbrändäys: Harjakainen on brändi, joka on syntynyt muutamassa hassussa kuukaudessa. Toki suunnitteluun on käytetty enemmän aikaa. Hyvä saavutus etenkin, kun ottaa huomioon aiemman Putous-hahmon eli Marja Tyrnin tuomat muuntautumishaasteet. Helpommallahan olisi voinut päästä, mikäli olisi rakentanut hahmonsa osittain tyrnimäisten elementtien varaan mutta näyttelijä päätti viedä uuden hahmonsa mahdollisimman kauas vuoden -10 hahmosta. Harjakainen-konsepti on niin nerokkaasti rakennettu, että oikein harmittaa, mikäli Aku ei halua keikkailla Harjakaisena niin paljon, kuin kysyntää olisi. Ymmärtääkseni näyttelijä aikoo keskittyä saattamaan pinnot loppuun sekä viettää aikaa hiljattain kasvaneen perheensä kanssa. Arvostan, että ihminen tekee juuri sitä, minkä kokee itselleen tärkeäksi ja mieluisaksi, sillä työ harvoin voi olla koko elämä pysyvästi.
  3. Antautuminen flown vietäväksi: Näyttelijän hommaa ei voi tehdä puoliteholla, niinkuin ei mitään muutakaan, missä haluaa olla paras. Ei etenkään Suomessa, jossa vain pieni osa ammattilaisita tekee oikeasti unelmoimiansa oman alan töitä ja saa nniistä vielä kelpo palkkaa. Keskinkertaiseksi ei ole varaa jää, sillä todelliset ammattilaiset kävelevät yli mennen tullen. Mikäli haluaa olla alansa paras, sen eteen täytyy tehdä uhrauksia. On hallittava sopivassa suhteessa riskit ja rohkeus, uskallettava olla aidosti oma itsensä sekä pystyttävä näyttämään innostuksensa ja seisomaan ideologiansa takana – myös silloin, kun muu maailmaa nauraa itselleen ääneen. Silloinhan yleensä tietää tekevänsä oikeasti jotain suurta, kun massat alkavat  tehdä pilaa tai nousevat vastarintaan. Mutta tämäkään ei vielä riitä, vaan on onnistuttava järjestämään itsensä sellaiseen porukkaan, jossa osaamista arvostetaan, tuetaan ja kehitetään edelleen.

Miten pärjäät työhaastattelussa?

CareerBuilderin neljä vinkkiä työnhakuun ovat lukemisen arvoisia. Eniten vinkeistä on apua, mikäli edellisestä työhaastattelusta on kulunut pitkä aika. Työelämä ja haastattelut ovat muuttuneet melkoisesti ja merkittävin muutos liittyy siihen, mitä tekijöitä ja taitoja haastateltavilta odotetaan. CareerBuilderin painottaessa ainoastaan luonnetta ja käyttäytymistä minä nostan rinnalle myös asenteen, oppimiskyvyn, kehittymismahdollisuudet sekä verkosto-osaamisen. Olennaista on muistaa, ettei tämän tyyppisiin kysymyksiin ole oikeita vastauksia. Siksi parhaiten pärjäävät omat vahvuutensa tietävät, innostavasti argumentoivat, keskittymiskykyiset osaajat, jotka eivät peittele työn saannin tärkeyttä. Toki taktisia siirtoja kannattaa tehdä aina työpaikka- ja tilannekohtaisesti.

Ohessa muutama vinkki parempaan haastatteluonnistumiseen:

1. Tiedä mitä sinulle tarjota
Monet työnhakijat eivät reflektoi omia taitojaan, kokemuksiaan ja vahvuuksiaan. On vaikeaa olla tehokas, jos et tiedä omia vahvuuksiasi ja etuja, joita voit tarjota yritykselle.

2. Ole oma itsesi
Älä vedä mitään roolia, vaan ole rohkeasti oma itsesi. Aitous näkyy myös haastattelijalle.

3. Anna nopean sijaan hyvä vastaus
Sinun ei tarvitse vastata haastattelijan kysymykseen samalla sekunnilla, kun hän on lopettanut puhumisen. Ajattele hetki ja pohdi yksi tai kaksi asiaa, jotka haluat kertoa haastattelijalle.

4. Anna konkreettisia esimerkkejä
Olet tiimipelaaja, sepä hauskaa. Mikset kertoisi tästä tosielämän esimerkkejä? Lyhyt vastaus haastattelijan kysymykseen ei ole ollenkaan yhtä tehokas, kuin hyvällä esimerkillä elävöitetty vastaus.

Allerkijoitan kaikki!
- Päivi L.

Muutama muisto opintomatkalta Berliinistä

Klikkaa kuvat täysikokoisiksi.

Wir gehen nach Berlin!

Kuva vinossa, elämä hyvin!

Matkailumarkkinoinnissa korostetaan moniaistisuutta. Matkaelämysten pitää kuulua, näkyä ja tuntua. Keho kykyenee aistimaan monin eri järjestelmin, joten miksi ei hyödyntäisi niitä kaikkia. Tavallisesta miljööstä pystyy loihtimaan innostavan keitaan, kun tietää mitä tekee.

Paikalla on todella paljon vaikutusta mielialaan ja ajatteluun. Esimerkiksi terveydenhuoltosektorilla tämä on tiedostettu pitkään, sillä ympäristöpsykologiset tutkimukset ovat osoittaneet virikkeellisessä ja luonnonkauniissa paikoissa kuntoutuvien potilaiden tervehtyvän huomattavasti nopeammin kuin ankeisiin sairaalahuoneisiin sijoitetut. Ja kyllä sitä toimistollakin mieluummin tuijottaa ikkunastaan luontoa tai ihmisvilinää kuin pelkkää betoniseinää. Paikalla on siis väliä, ja etenkin meille suomalaisille tärkeitä ovat vehreä luonto ja vesielementit. Esimerkiksi Helsingissä vuonna 2001 julkaistussa Melukylä vai Mansikkapaikka -ympäristötutkimuksessa todettiin luontoa ja aktiivisia toimintaympäristöjä korostavan täydennysrakentamisen lisäävän ihmisten hyvinvointia. Mielipaikoiksi nimettiin metsät, puistot, rannat ja ulkoilualueet. Miellyttävissä ympäristöissä koettiin ajattelun kankeuden vähenemistä sekä stressin helpottumista.

Koska vaihtelu virkistää, ja uudenlaisissa ajatteluympäristöissä pää saa uutta puhtia, muuttavat Markkinointitoimisto Deeper ja Myynninedistämistoimisto Expression toimistonsa huomisesta eteenpäin viikoksi Berliiniin, Weddingin kaupunginosaan keskelle kaupungin kuumimpia taiteilijapiirejä. Weddingin alueelta löytyy mm. lukuisia gallerioita, monikulttuurisia toimintakeskuksia, underground-kapakoita ja valokuvausstudioita. Keskustaan, esimerkiksi Mitteen on vain viitisen minuuttia, ja metro kulkee aivan vierestä.

Puhelimet ja meilit toimii, joten olkaa yhteydessä normaaliin tapaan! Ohjelmaan tosin kuuluu paljon paltsuja ja workshoppeja, joten soitellaan sit takaisin päin, kun ne on ohi.

Bis bald!
- Päivit + ATol + Ylönen

Voimauttava kuvaaminen – Bullshittiä vai parhautta?

ePromo-koulutuksemme kuvasaldoa.

Iirikseni ovat kasvaneet kiinni uudehkoon järjestelmäkameraani. Kameraan, joka on reissannut pitkän matkan vain päätyäkseen takaisin minulle. Alunperin se ostettiin asiakkaamme ylijäämävarastosta työkaverilleni, joka kuvasikin sillä vuosia. Tämän jälkeen kamera siirtyi minulle ikuisuuslainaan. Luovuin kamerasta uudelleen, kun työkaveri tarvitsi sitä mutta ei tällä kertaa itselleen vaan ystävälleen. Niinpä kamera matkasi Jyväskylään ex-promoottorillemme. Hän innostui kuvaamisesta niin paljon, että päivitti taitojaan vastaavaan kameraan, ja minä ostin tuon kerran jo omistamani vempeleen takaisin. Painavahkoa runkoa kantaessani tulee tehtyä hyvä salitreeni mutta on valokuvauksessa paljon muutakin viehättävää. En ole teknisesti taitava kuvaaja mutta se ei ole tavoitteenikaan. Olen tarinoitsija ja hetkien ikuistaja. Kuinka onnellisia ihmiset ovat olleet ymmärrettyään kätköistäni löytyvän kuvia lähes kaikista elämäntilanteista vuodesta 1994 alkaen. Vaikkei lähipiirini ehkä ole ollut onnensa kukkuloilla kuvan ottohetkellä, he ovat syttyneet otoksista myöhemmin. Kuvien, tai pikemminkin niihin vangittujen muistojen, arvon ymmärtää jälkikäteen. Asiat nimittäinsäilyvät ikonimuistissamme pitkään, ja vanhojen kuvien katselu aktivoi meissä voimakkaita tunteita. Voimme palata ajassa taaksepään sekä vaeltaa myös tulevaisuuteen. Kuvat auttavat haaveilussa, tavoitteiden rakentamisessa ja oppimisessa. Kuvista on aina joko iloa tai hyötyä, parhaimmillaan molempia.


Voimauttava valokuvaus

Kuvia ja kuvaamista sosiaalisena tilanteena voidaan käyttää arjen terapiatyökaluna. Ihmiskuvien ottaminen on sosiaalista vuorovaikutusta parhaimmillaan, ja kuvaaja voi osatessaan johtaa vuorovaikutusta haluamaansa suuntaan ja käyttää tätä työyhteisön kehittämiseen. Tällöin puhutaan voimauttavasta (empowerment) kuvaamisesta. Muutama esimerkki siitä, milloin valokuvaus lähestyy voimauttavaa toimintaa tai on sellaiseen johtava työväline/menetelmä.

  • Tiedustele ihmisiltä, miten hän haluaa tulla kuvatuksi. Perinteiset valtasuhteet kääntyvät nyt päälaelleen, kun kuvattava saa valita. Tällainen toiminta kannustaa rohkeisiin päätöksiin, omasta persoonasta viestimiseen sekä itsetutkiskeluun. Keskustele kuvattavan kanssa, miten hän haluaa kuvassa olla, onko hän mieluummin esiintyjä vai ulkopuolisena objektina. Entä missä paikassa ja mitkä hetket hän haluaa ikuistettavaksi? Pyydä kuvattavaa miettimään, millainen otos voisi olla hänen työpöydällään motivoimassa tai kenties työkaverin joululahjapaketissa.
  • Vaihdelkaa kuvaajan roolia. Kuvaamisesta on leivottavissa opetuksellinen ja yhteistoiminnallinen tilanne, jossa asian tunteva pystyy harjoittelemaan omia ohjauksellisia taitojaan, etenkin kommunikointia ja fyysistä tuotteen esittelyä. Samantyyppisestä toiminnasta on kyse juuri perusasiakas- tai myyntitilanteessa. Kuluttajalle näytetään tuotteen toimintaa, esitellään hyötyjä käytännössä ja ohjataan häntä kysymys-vastaus -menetelmällä kohti tiettyä päämäärää, kauppaa.
  • Valokuvauksen avulla voidaan harjoitella tunteiden käsittelyä ja tilannetietoisuutta. Kun kuvaaja ja kuvattava käyvät keskustelua siitä, miksi juuri tämä hetki on ikuistamisen arvoinen, paljastavat he toisilleen unelmiaan, arvojaan ja tunteitaan. Yhdessä voidaan pohtia, mikä hetkessä on tärkeää. Läpi voidaan käydä ihmiset, asiat, välineet, paikat ja esineet. Oikein toteutettu työyhteisön kuvaussessio motivoi, innostaa itseilmaisuun ja saattaa viestiä mahdollisista esiintymisen peloista.
    Keskustelua saattaa syntyä myös omasta kehosta ja siinä koetuista puutteista.
  • Kuvien purkaminen, käsittely ja albumointi tai muiden graafisten esitysten luominen opettaa kuva-analyysiin ja kuvallisen kritiikin tai innostamisen teille. Syntyy spontaaneja ja hauskoja mutta myös haikeita, surullisia tai noloja tilanteita. Kuvien käsittelyn yhteydessä opitaan antamaan ja ottamaan kriiikkiä, samalla voidaan harrastaa vaihtoehtoskenaarioajattelua: “Mitä jos Keijo tuossa olisikin hymyillyt?” “Miksi emme nostaneet lyhyttä Markettaa eturiviin?” “Miksi Pekka piileskelee aina?” “Missä meidän osaston naiset olivat, kun näitä tehtiin?” Miettikää sitäkin, millaista tarinaa kuva kertoo erilaisuudesta, persoonallisista piirteistä tai yhteisöllisyydestä organisaatiossa. Voimauttavassa kuvassa kaikki ovat hyväksyttyjä omanlaisinaan.
  • Kuvatkaa surullisina hetkinä. Hallitsematon kiire, muutoskohdat, kehityskriisit, suru ja luopumisvaiheet jäävät usein ikuistamatta, vaikka juuri noista kuvista voi jälkikäteen olla erityistä hyötyä omaa elämäntarinaa hahmottaessa. Kuvailkaa lisäksi niitä asioita, joita ei perinteisesti huomioida työhteisön arjessa. Kamera kannattaa olla mukana etenkin firman pikkujoulujen ulkopuolella. Tai entä jos avainhenkilösi näyttäisi nimitysuutisissa aivan joltain muulta kuin ne tuhat haudanvakavaa kollegaansa näyttävätä?

Ja sosiaalisten medioiden valtakaudella kannattaa muistaa, että kaikki kuvat eivät kuulu kaikille. On yksityisiä ja muille esiteltäviä kuvia. Selvitä kunkin työyhteisön jäsenen suhtautuminen yksityisyyteen ja kunnioita kuvattavan toivetta. Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että voimauttavaan kuvaamiseen ei tarvita kalliita välineitä. Tärkeintä on ihmiset, yhteistoiminta ja hyvä fiilarit. Työyhteisön parantamiseen käytettävässä kuvaamisessa ei ole myöskään kyse rahasta tai tekniikasta. Lisäksi kannattaa muistaa valmiiden kuvatuotteiden kuten Green Screen -konseptin hyödyntäminen voimauttavan kuvaamisen välineenä.

Työnantajamielikuvaseminaari (kyllä, se on yksi sana)

Koulutus Hämeenlinnassa

Seminaaria Expressionin tapaan kesältä 2008

Sain Oikotieltä kutsun työantajamielikuvaseminaariin. Kaupallinen osuus oli siedettävä viisitoistaminuuttinen myyntipuhe, jonka mainio ruokatarjoilu korvasi. Viestintätoimisto Hills & Knowltonin konsultti Tarja Jussilan puheenvuoro oli aidosti mielenkiintoinen esitys siitä, millaisessa maailmassa työnhakijat nykyisin etsivät työtä – tai pitäisikö sanoa arvottavat työnantajia ja miettivät, kenelle suvaitsisivat vapaa-aikansa luovuttaa. Tässäkin asiassa maailma on muuttunut paljon ja nopeasti. Työhaastattelussa muutamia vuosia sitten minulta kysyttiin, minkälaisen korvauksen haluaisin vapaa-aikani menettämisestä. Yritin olla näyttämättä kovin järkyttyneeltä ja kysyin varovasti, olisiko ilta- ja viikonlopputyötä paljonkin, olin näet hakemassa päivätyötä. Haastattelija selvensi tarkoittaneensa palkkatoivettani. Tulen perheestä, jossa arkipäivät eivät ole lähtökohtaisesti vapaa-aikaa vaan työaikaa, ja selvitin tämän myös haastattelijalle selittääkseni hölmöä kysymystäni. Sain paikan.

Suhtautuminen työhön muuttunut

Tarja Jussila muistutti, että nuorten suhtautuminen työhön on muuttunut rajusti viime vuosina. Vaatimukset ovat kovia jo kättelyssä, vaikka työkokemusta ei vielä ole vaateita oikeuttamassa. Jos homma ei nuoren mielestä toimi toivotulla tavalla, hän arvostelee kärkkäästi ja kuuluvasti. Expressionin yhteistyökumppani lanseerasi käsitteen ”määräaikainen nöyryys”, josta olemme puhuneet myös ePromo-koulutuksissamme. Jos työkokemus rajoittuu sekalaisiin kesätöihin eikä näyttöjä menestyksestä juuri ole, on kohtuutonta vaatia 15 euron tuntipalkkaa ja valikoida työkeikoista vain mieluisimmat. Myös itse työkokemukselle pitää muistaa antaa arvoa – päivä kuuman maskottipuvun sisällä on raskas, mutta toimii ainakin hyvänä jäänmurtajana tulevissa työhaastatteluissa.

Keep it rolling

Seminaarin vahvuuksia olivat runsaat esimerkit rekrytointi- ja mielikuvakampanjoista. Finanssialan Keskusliitto teki laajan työnantajamielikuvakampanjan vuosina 2008-2010. Keep it rolling! -kampanjan kohderyhmää eivät olleet työikäiset, opiskelijat tai edes lukiolaiset vaan yläasteikäiset. Muun muassa IRC-gallerian livetsättejä hyödyntänyt kampanja pyrki muuttamaan tiukassa istuvia mielikuvia finanssialan työpaikoista jo varhaisessa vaiheessa – kukapa yläasteella haaveilisi työstä vaikkapa pankkivirkailijana. Seminaarivieraat laitettiin katsomaan informatiivinen slideshow, jossa oli paljon kaavioita ja kuvaajia ja jonka taustalla soi toistuva komppimusa. Yleisö naurahteli kohteliaasti esitetyille stereotypioille nutturapäisistä tädeistä pankissa sekä polleista pankinjohtajista. Keep it rolling! -kampanjaan kuuluivat myös oivaltavasti toteutetut haastatteluvideot, jossa 15-vuotias haastatteli finanssialan työntekijöitä Linnanmäen Rinkeli-pyörässä. Mukana haastateltavien joukossa olivat nutturapäinen pankkivirkailija ja Harley-Davidsonilla ajeleva pankinjohtaja. Niin ne stereotypiat murtuvat.

Mielikuvat vs. todellisuus

Kritiikki sikseen, Hills&Knowltonin Tarja Jussila korostikin, että luotavien työnantajamielikuvien pitää vastata todellisuutta. Itse olen saanut joskus pettyä, kun rekrytointiprosessissa työnantaja on esiintynyt reiluna ja joustavana; ”kunhan hommat hoituu, vastaat omasta työstäsi, meillä ei kytätä” – ja sitten todellisuudessa työntekijät täyttävät raporttia raportin perään ja selvittävät työajankäyttöään minuuttien tarkkuudella. Me Expressionilla pyrimme aina antamaan realistisen kuvan erilaisista promootiokeikoista hyvine ja huonoine puolineen. Karkkien jakaminen leffateatterissa on kivaa mutta kiireistä; itsenäinen myyntityö myymäläympäristössä puolestaan on tavoitteellista ja siksi joskus stressaavaakin, mutta parhaimmillaan erittäin palkitsevaa ja taatusti tulevia työnantajia kiinnostavaa. Jo työhaastattelussa kerromme, että raportointi kuuluu jokaiseen keikkaan. Isoin haaste taitaa kuitenkin edelleen olla promootioalan tiukassa istuvia stereotypioita vastaan taisteleminen.

Expression on vuodesta 2005 asti yrittänyt selvittää niin markkinoinnin ostajille kuin promoottoriksi haluavillekin, että promoottorit ovat myynninedistäjiä, usein kaupallista alaa opiskelleita, eivät bikinibeibejä tai surffipummeja – tämä onkin jo oman blogikirjoituksensa aihe.

Aallon harjalla (ja välillä vähän pohjallakin)

Korkeakoulujen keskittymällä Aalto Yliopistolla menee nyt todella lujaa. Valitettavasti hyvin toimivien osa-alueiden kuten Design Factoryn tekemisiltä vie uskottavuutta kyltereiden ja teekkareiden välinen näkemysero ylioppilaskuntien varojen suhteen.

Juttu sinänsä vanha, mutta saanut jälleen uutta käännettä mediassa.

KY:n tiedotteesta osa:

“Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on tiedotteessaan 31.8.2010 ilmoittanut, että pitää Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (KY) vuonna 2008 tekemiä omaisuuslahjoituksia pätemättöminä. KY ry ja KY-säätiö katsovat, että AYY on pitkittämässä kallista oikeusprosessia ja vaikeuttaa yhteisen ylioppilaskunnan toimintaedellytyksiä.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on tiedotteessaan 31.8.2010 ilmoittanut, että pitää Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (KY) vuonna 2008 tekemiä omaisuuslahjoituksia pätemättöminä. KY ry ja KY-säätiö katsovat, että AYY on pitkittämässä kallista oikeusprosessia ja vaikeuttaa yhteisen ylioppilaskunnan toimintaedellytyksiä.”

Antaa pääkaupunkiseutulaisten keskittyä tappelemaan omaisuudesta, ja keskitytään me manselaiset kauppatieteilijät (ja ex-sellaiset) pitämään kiinni niistä pennosistä, joita tamperelaisten kylterien ainejärjestö Boomi ry pyörittää. Kun ei ole miljoonia, eikä kiinteistöjä eikä etenkään yhteistyötä eri yliopistojen kesken, ei ole mitään, mistä riidellä. Näkemyseroja ja suhtautumistaparistiriitoja kyllä piisaa täällä Tampereellakin.

Kumma juttu, että ensimmäisenä smurffiviikkona meidän mieliin iskoitui ajatus statusluokkaeroista boomilaisten ja muiden ainejärjestöjen kesken. Vaikkei tuo ollut tietoista, se oli kuitenkin niin vaikuttavaa, että etenkin sinisilmäiset ja ummikot oppivat asennevammaisen käytöksen jo ensimmäisen lukukauden alussa.  Näin opiskelumaailmasta irrottautumisen jälkeen koko asia vaikuttaa lähinnä huvittavalta haihattelulta, mutta oli todellinen rajoite kouluaikoina. Ei ehkä omalla kohdallani, koska satuin tuntemaan boomareita henkilökohtaisesti ennen opiskelun alkua ja pidin heitä varsin mukavina ja älykkäinä ihmisiä.

Jaottelut meihin ja teihin muodostuu hyvin nopeasti, mutta niistä on hyvin hidasta päästä eroon. Termi boomari tarkoittaa edelleenkin jotain aivan käsittämättömän monimutkaista kokonaisuutta, johon liitetään mm. seuraavia varsin negatiivisia merkityksiä:
- Itserakkaita pöyhkeilijöitä
- Kylmäiskoisia suorittajia
- Rahan rakastajia
- Humanistivihaajia
- Tunteettomia törppöjä
- Viinaan meneviä vetelehtijöitä.
Surkeeta. Toinen puoli on tämä:

- Tulevia talousvaikuttajia, johtajia, kansantalouden rattaiden pyörittäjiä, akateemisia yrittäjiä, mahdollisuuksien luojia, markkinoijia ja myyjiä, joita tarvitaan missä tahansa organisaatiossa, myös voittoa tavoittelemattomissa.

Kommunistin kuteissa

Orientoitumista smurffinvärisiin varusteisiin Boomin järjestämissä kastajaisissa.Joskus mietin, millainen mielikuva minusta vallitsi opiskeluaikoina, kun opiskelin sekä sosiaalitieteen tutkimuksen laitoksella (boomarit kutsuivat kommariksi) ja kauppakorkeakoulussa (sossulaiset haukkuivat kapitalistiksi)? Itse pidin itseäni lähinnä realistihumanistina, joka osaa myydä ja markkinoida.

Under construction

Sitten aivan muihin aaltoiluihin. Olen tänään mietiskellyt, kuinka kauan Aalto voi käyttää fraasia “olemme muotoumassa” ja “käytännöt on vasta selkiytymässä”, kun töppäilyitä selitetään? Ainakin vielä tänään. Halusin viedä erään merkittävän promootiokokonaisuuden Otaniemen iloksi, mutta kahteen viikkoon en ole saanut kiinni ketään, joka pystyisi vastaamaan kolmeen hyvin perustavaa laatua olevaan kysymykseeni:
a) Mitä maksaa?
b) Miten organisoidaan käytännössä?
c) Milloin voidaan tulla paikan päälle?

Kootut selvitykset asian suhteen ovat olleet seuraavat:

  • Vastuuhenkilöitä ei ole.
  • Vastuuhenkilö on vaihtunut
  • Kysy meidän yhteisestä markkinoinnista. vai onkohan meillä sitä
  • Kysy TKK:n neuvonnasta
  • Nämä promot eivät ole meidän ydinkysymyksiä
  • Kysy P. Lehdolta, eikun hän onkin lomalla, eikä hänellä le sijaista ja nyt hän yliopiston avajaisissa koko päivän.

Luulin, että tämä on hyvin simppeli skenaario yritysyhteistyöstä.
- Asiakas haluaa päästä Otaniemeen esille
- Asiakkaalla on rahaa
- Minä olen tässä asiassa oppilaitosyhteistyötä suositteleva taho, mutta valitettavasti tällä kertaa Aalto ei saa sympatioitani. Käytännön asioiden hoitamisen ei pidä olla näin turhauttavaa. Menemme siis Haaga-Heliaan ja Laureaan. HKKK:ta harkitsemme, vaikka taitaa kauppislaisten intressi nyt olla jossain muualla kuin luennoissa ja promoissa.

Asettumatta kummankaan puolelle tässä asiassa on todella harmi, että ylioppilaskuntien rahariidoista on kärsinyt eniten viattomat riviopiskelijat, sekä yliopiston maine.

Edit: Juuri kun sain tämän avautumisen loppuun, minulle kilautti Aalto yo:n erään killan yritysyhteistyövataava, joka on yksi pedanteimmista ja miellyttävimmistä yritysyhteistyövastaavista, joita olen koskaan tavannut. Ei passaa yleistää ylioppilaskuntien tekemisiä yksittäisiin kiltoiin, eikä etenkään henkilöihin niiden hallituksissa.

Tyydy osaasi

Kävin viime viikolla niskani takia jälleen kerran craniosacraaliterapiassa. Hoidossa, jonka ansiosta pystyn kävelemään, istumaan ja tekemään töitä. Olin nimittäin melkoinen raato, ennen kuin löysin fysioterapeutin, joka osasi antaa CST:ta ja ohjata niskanhallintaharjoitteluni tapaturmani jälkeen 2008.

Vointini on tosi paljon parempi, kuin viime vuonna tähän aikaan.  Viime elokuussa makasin sängyn pohjalla toimettomana ja yritin raapia hyvinä päivinä työjuttujani kasaan suhteellisen surkealla menestyksellä. Puhelimen näyttö ei ole tehty kirjoitustyöhön mutta monet verkkosivut ja artikkelit tuli tuotettua tuolla pahaisella. Hermothan siinä meni, mutta pakko oli puskea eteenpäin. Pyhällä hengellä ei kukaan elä.

Tein töitä tunnin kerrallaan ja sen jälkeen kävin joko laattaamassa tai vedin Imperiumin vastaiskun eli Burana 800:n ja toivoin pahimman olon menevän pian ohi. Toisinaan kummastakaan ei ollut mitään apua, vaan kuula oli kipeä 24/7 ja paha olo  jatkui ja jatkui. Välillä itkeä tireuttelin surkeaa kohtaloani, välillä nakkelin puhelintani pitkin seiniä ja välillä vedin tilapäiset masikset kehiin, enkä tehnyt mitään muuta paitsi mietin millainenkohan kesä 2010 olisi. Tiesin, että en saisi stressata työstä ja yrityksestäni, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Onnekseni voin todeta, että tämä kesä on on ollut huomattavasti parempi kuin edellinen. Kesästä -08 ei oikein olekaan mitään mielikuvaa. Sen verran pahasti pää kopsahti kaatuessani. Ehkä ihan hyvä, etten muistakaan kaikkea kipua ja ketutusta. Mutta mitäs me menneistä, nyt pitää keskittyä tähän päivään, sillä tästä hetkestä voin tehdä juuri sellaisen, mitä haluan. Tulevaisuuden suhteenkaan en stressaa liikoja. Asioilla on tapana järjestyä.

Ilokseni olen pystynyt tekemään tänä kesänä töitä tavalliseen tapaan, sekä päässyt käyttämään kaikkia niitä tietoja, taitoja ja ajatusmalleja, joita nöyristely tapaturman edessä opetti.Voi luoja, kuinka paljon olen odottanutkaan tätä hetkeä, että voin hyödyntää kaikkea sairastelun ajalta mukaan tarttunutta materiaa työssäni! Sen ajatuksen voimalla olen jaksanut vaikeinakin päivinä, vaikkei helppoa ole ollut. Ensin vietin vuoden sängyn pohjalla ja sitten toisen vuoden kotitoimistossa neljän seinän sisällä kehäraakkina.

Ihminen kestää yllättävän paljon, kun on ihan oikeasti pakko. Myös fyssarini lausahduksella “tyydy osaasi” on ollut suuri vaikutus jaksamiseeni. Kovin monet eivät suostu hyväksymään ajatusta siitä, että jokaisella meillä on jotain sellaista, missä olemme erityisen hyviä – jopa loistavia – mutta suurimman osan elämässä eteen tulevista haasteista osaakin ratkoa joku toinen. Niin surkealta kuin tuo osaansa tyytyminen kuulostaakin, niin todellisuudessa sen hyväksymisessä piilee onnistumisen ja onnellisuuden salaisuus.

Kun tietää, mitä osaa, mitä ei osaa, missä voisi kehittyä ja mitkä kannattaa suosiolla jättää muiden tehtäväksi, on huomattavasti helpompi saavuttaa ammatillinen tasapaino. Minä en osaa esimerkiksi: graafista suunnittelua, jazz-tanssia, koodata web-sivuja enkä olla innostumatta liikaa. Mutta mitä väliä sillä on? Onneksi on ihmisiä, jotka osaavat ja joilta voi pyytää apua ja neuvoa tai ostaa tätä osaamista. Huomattavasti tärkeämpää kuin kamppailla jatkuvasti sitä vastaan, mitä ei osaa, on keskittyä siihen, mitä jo hallitsee ja pyrkiä kehittämään itseään sillä sektorilla.

Se jos mikä on varsin armollista ja siitä tulee erittäin hyvä olo.  Suosittelen!

- Päivi L.

Työsuhde on kahden kauppa!

Kiitos osaaville ja rehellisille työntekijöillemme! Teitä arvostetaan kovasti.

Työsuhde on aina kahden kauppa, jossa pätee melko samat säännöt kuin muissakin ihmissuhteissa. Vertaa työsuhdetta vaikkapa ystävyys- tai sukulaissuhteeseen. Eivätkö seuraavat asiat olekin aivan itsestäänselvyys niissä? Miksi ei sitten työsuhteissa?

1) Olemalla luotettava ansaitsee lisää luottamusta. Jos puhuu suoranaista paskaa tai mustamaalaa muista ihmisiä, se tulee aina jotain kautta ilmi ja siitä seuraa huonoja asioita.
2) Myös kunnioitus ja arvostus ansaitaan, eikä niitä voi vain vaatia toteutuvaksi.
3) Puhumalla vaikeistakin asioista rohkeasti ääneen selviää yleensä helpommin kuin vaikenemalla, räyhäämällä tai palkkaamalla juristin. (Etenkin, jos on itse mokannut.)
4) Hetken mielijohteesta lähetetty keikan peruutustekstari, ilmoittamatta peruutettu työhaastattelu tai sekopäinen kimpoilu koulutuksessa eivät kuulu työelämään. Jos joku sietää niitä, se joku on erityisen pitkäpinnainen ja hyväsydäminen.Tai saamaton.
5) Jotta saa korvauksen, täytyy tehdä työtä, mielellään myös hyvin. Jossei edes yritä, miksi ihmeessä siitä pitäisi korvata mitään? Niitä ihmisiä kyllä riittää, jotka yrittävät kovasti onnistuen siinä!
6) Palkankorotus pitää ansaita, mutta ansaintaperusteeksi ei kelpaa “ku kaverikin sai”. Ei etenkään, jos kaveri on vielä aivan toisella alalla.
7) Mikään muu ei pysyvää paitsi muutos ja muuttuminen. Jossei halua yhtään joustaa, kannattaa miettiä uudestaan, hakeeko ainakaan ihmissuhde/ asiakaspalvelutyöhön.
8) Suomessa on liian pienet piirit siihen, että räjäyttää kaikki sillat takanaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun joku kysyy “millainen tyyppi se XY oikeasti on”, ei voi valehdella.
9) Kun on ollut työelämässä 2 kuukautta, ei voi sanoa olevansa “erittäin kokenut”. Kahdenkymmenen vuoden jälkeen voi jo sanoa niin. Kahden vuoden jälkeen on jo hyvässä alussa kokemuksen hankkimisen kanssa.
10) Samat säännöt koskee molempia työsuhteen osapuolia.
- Päivi L.

Epäoikeutettu valittaminen

Kauppakorkeakoulun kursseilta ei ole montaa nippeliyksityiskohtaa jäänyt mieleen, mutta muutama. Kulutuskäyttäytymisen kurssilla puhuttiin reklamaatioista. Proffa kertoi erityisestä asiakasryhmästä, epäoikeutetuista valittajista.

Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka pyrkivät systemaattisesti valittamaan kaikesta, mistä vain voi valittaa – eli periaatteessa kaikesta. Heidän tärkein päämäärä asiakaspalveluntilanteessa (tai sen jälkeen) oli oman mielihyvän lisääminen, mikä taas perustui hyvin erikoisiin motiiveihin.

#1. Osa rikkoi tahallaan tuotteita esimerkiksi hyllyjen välissä tai sovituskopeissa ja menivät tämän jälkeen valittamaan myyjälle, että haluavat hinnan alennuksen rikkinäisistä tuotteista. Motiivina oli rahan säästö, joka tuolla tyylillä tarkoittaa jo varastamista.

#2.. Toiset halusivat pönkittää omaa egoaan näyttämällä myyjälle, että hänen työnsä on niin sanotusti “paskaduunia” ja että heillä asiakkaina on enemmän valtaa. Tähän ryhmään kuuluneet etsivät pikkutarkasti epäkohtia myyjän toiminnasta, paisuttelivat niitä palautteisiin ja lähettivät palautteet suoraan ylemmille tahoille, joskus jopa konsernijohtoon.

#3.. Kolmas ryhmä olivat nämä niin sanotusti kateelliset, jotka syystä tai toisesta tunsivat kateutta asiakaspalvelijoita kohtaan. Tähän porukkaan lukeutui esimerkiksi niitä ihmisiä, jotka olivat hakeneet samaa työtehtävää, mutteivat ehkä saaneet sitä. Kateus ja katkeroituminen ajoivat heidät mustamaalaamaan ja juoruilemaan asiakaspalvelijoista.

Aiheeton vai aiheellinen palaute – Mistä sen tietää?

Viime viikolla sain palautteen suoraan eräältä kuluttajalta, joka oli ollut Plevnassa, kun meidän promoottorit tekivät siellä ravinnealan promootiota. Henkilö kirjoitti palautteeseen näin:

Olin viime perjantaina x.x elokuvissa Tampereen Plevnassa klo xx.xx näytöksessä, jossa teidän väki jakoi yleisölle ilmaisnäytteitä elokuvasalin edessä. Yllätys oli suuri, kun jakaja ilmoitti minulle, ettei tuotteita jaeta miehille. Ilmoitin hänelle, että kyseessähän on syrjintä, mutta hän pysyi tiukkana, eikä jakanut niitä muillekaan miehille. Eipä ole hyvää mainosta teidän puolelta, jos tuotteen on tarkoitettu vain naisille ja hoidatte sen markkinoitia noin tökeröllä tavalla. Ps. olisin oikeasti maistanut tuotettanne, sillä painonhallinta kiinnostaa”.

Miten palaute selvitettiin?

Tällaista palautetta lähdetään automaattisesti selvittelemään, sillä promootio-ohjeistuksesssa oli neuvottu, että tuotetta jaetaan kaikille sukupuoleen tuijottamatta. Toki tiesimme jo etukäteen,  että juuri kyseisessä näytöksessä olisi noin 95-prosenttisesti naisia. Myös tuotteen kohderyhmää ovat ensisijaisesti naiset, mutta ei se rajaa miehiä pois näytejakelun kohderyhmästä. Ei etenkään silloin, kun mies erityisesti pyytä saada näytteen. Näytejakeluissa kohdellaan kaikkia tasavertaisesti.

Faktoista liikkeelle

Ensimmäinä käytiin läpi promootioraportit, joista tarkastettiin kävijöiden sukupuolijakaumat. Rapsat kertoivat, että näytteitä oli jaettu ensisijaisesti naisille, koska miehiä oli vain 5:%:a näytöksessä olleista. Raportteihin oli kirjattu, että suurin osa miehistä ei ollut edes ottanut näytettä, vaikka sitä heille oli tarjottu. Miehet halusivat maistaa puolisoidensa näytepaketista. Nämä seikat puolsivat sitä, että promoottorit ovat toimineet ohjeistuksen mukaan jakaen näytteitä kaikille.

Keskustelut

Seuraavaksi asiaa pohdittiin promoottoreiden kanssa. Kysyimme, muistaako kumpikaan tällaista palautetta tai tilannetta, jossa mies olisi pyytänyt heiltä näytettä ja he olisivat kieltäytyneet. Kumpikaan ei muistanut keskustelleensa närkästyneen miesasiakkaan kanssa. Ylipäänsä kumpikaan ei muistanut yhdenkään miehen varta vasten pyytäneen heiltä näytettä. Miehiä ei siis ole syrjitty tietoisesti, kuten asiakas reklamaatiossaa esitti. On kuitenkin mahdollista, että 500 ihmisen rynniessä saliin yhtä aikaa, jonkun pyyntö on voinut jäädä kuulematta. Mutta ketään ei ole tietoisesti jätetty maistiaisen ulkopuolelle, eikä varsinkaan sillä perusteella, että kyseessä oli kaksilahkeinen.

Loppuratkaisu

Kaikkien faktojen valossa vedimme johtopäätökset, että kyseessä on todennäköisesti epäoikeutettuja valitus tai vaihtoehtoisesti yhden ihmisen ääni kaikista viidestäsadasta on vain jäänyt kuulematta. Tosin siinäkään tapauksessa asiakkaan kertomus keskustelusta promoottorin kanssa, ei pitäisi paikkaansa.  Emme saa koskaan tietää totuutta, joten voimme vain olemassa olevien faktojen ja oman kokemuksemme ja asiantuntijuudemme perusteella tehdä tästä omat johtopäätöksemme. Peilattuna huippupromoottoreidemme aiemmin saamaan erinomaiseen palautteeseen, oli hyvin epätodennäköistä, että kyseessä olisi virhe työn suorittamisessa. Kyse oli varmasti jostain muusta, kenties epäoikeutetusta valittamisesta?

Ei olisi ensimmäinen kerta, kun miesasiakas jättäisi erinomaisesti hoidetusta keikasta reklamaation, vaikka todellinen syy reklamointiin olisi ihan joku muu kuin palvelun laatu. Omalla kohdallani olen saanut lynkkauspalautetta mm. siksi, etten suostunut keskustelemaan erään herran kanssa kuppikoostani enkä myöskään lähtenyt hänen hotellihuoneeseensa kuksimaan kesken työvuoron, kuten hän ehdotti. Tai ainakin oletan, että nämä saattoivat vaikuttaa siihen, että tämä puolituttu herra kuvaili minua palautteeseen “ynseäksi, vaikeasti lähestyttäväksi, sulkeutuneeksi ja typeräksi ämmäksi, jonka ei pitäisi olla asiakastyössä”.

Syitä epäoikeutettuun valittamiseen voi olla lukuisia. Tuossa Plevnan tapauksessa asiantuntijuus ja omat kokemukset merkitsivät todella paljon palautteen aiheellisuutta ja vakavuusastetta miettiessämme.

Hyvää viikonloppua! Olkaa iloisia ja innostuneita, niin saatte taatusti iloista ja innostunutta asennetta takaisin.

Palautteen antaminen työyhteisössä

Työyhteisössä annettavan ja saatavan palautteen merkitys on suuri sekä koko yhteisön menestyksen että siinä toimivien yksilöiden kannalta. Tästä artikkelista saat vihjeita palautteen antamista ja ottamista parantavan työyhteisön luomiseen. Lopussa on myös muutama käytännön esimerkki arkisen palautteen keräämiseksi.

Työyhteisössä vallitsee tietyntyyppinen ilmapiiri, joka joko rohkaisee tai ehkäisee palautteen antamista ja vastaanottamista. Toisessa ääripäässä on asenneilmasto, jossa palautetta annetaan pienimmästäkin nippeliasiasta ja ilman, että sitä pyydetään. Toiseen suuntaan vaakakuppia kallistavat ne käytännöt, joissa palautteen antaminen ja ottaminen koetaan heikkouden tai epäonnistumisen merkiksi, ja näin ollen siitä tulee kiusallista ja välteltävää toimintaa. Hyvä palautteen antaminen ja ottaminen ei ole ihmisten arvostelua, vaan ihmisten kehittymistä ja oppimista inspiroivaa, tukevaa ja ohjaavaa toimintaa. Palautteen antamisessa ei ole tärkeää se, että sitä annetaan. Kehityksen kannalta olennaista on se, että palaute on muotoiltu niin, että se hyödyttää vastaanottajaa. Palautteen tulisi auttaa tavoitteiden ja odotusten selkiytymistä sekä lisätä itsetuntemusta ja henkistä kasvua.

Positiivista on, että palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen sopivaa ilmapiiriä voidaan edistää yrityksissä tehokkaasti. Aivan kuten muissakin kehitysprojekteissa, kaikki lähtee siitä, että työyhteisössä tunnistaan nykytila ja yhteisön kehittämiseen liittyvät välttämättömät tarpeet. Tällainen tutkiskelu voi olla joidenkin yksilöiden kannalta raskasta, mutta haasteiden tunnistaminen ja selkeiden epäkohtien myöntäminen ovat välttämättömiä. Palautteen kehittämistä varten kannattaa nimetä vastuuhenkilöt tai -henkilöt. Muuten projektille käy kuten monille muillekin kokonaisuuksille, jotka ovat ei-kenenkään-vastuulla. Erityisen hyvään lopputulokseen päästään, kun sisäisten palauteprosessien kehittämisen yhteyteen liitetään myös ulkoisilta tahoilta tulevat palautteet. Muun muassa asiakkailla ja yhteistyökumppaneilla on  paljon sellaista sanottavaa, jota todella kannattaa kuunnella – omasta henkilökunnasta puhumattakaan!

PALAUTTEEN ANTAMISTA EHKÄISEVÄT JA EDISTÄVÄT ILMAPIIRIT

Palautteen antamiseen ja ottamiseen vaikuttavia ilmapiirejä on luokiteltu esimerkiksi Kehityksen ulottuvuuksia – teoksessa (Räsänen, 1996).

  • Tunnistatko, millainen ilmapiiri teidän työyhteisössä vallitsee?
  • Ollaanko ilmapiiriin tyytyväisiä vai pitäisikö sitä kehittää?
  • Miten siirtyminen kohdan yksi mukaisesta suhtautumisesta kohdan neljä tyyliseen ympäristöön parantaisi yhteisössä toimivien yksilöiden ja koko organisaation menestystä?

1. Tulehtunut ja painostava ilmapiiri, jossa ihmiskuva on luonnottoman jäykkä, loukkaava ja sokea yksilöllisille arvoille. Yhteisössä keskinäisen vuorovaikutuksen tarkoituksena on osoittaa todeksi inoastaan yksilöiden “väärät” ajattelu -ja toimintatavat.

2. Jähmettynyt ilmapiiri, jossa vallitseva ihmiskuva on muodollinen, ylirationalisoitunut ja kapean tehtäväkeskeinen. Tällaisessa ilmapiirissä yksilöiden välisiä eroja ei tueta.

3. Sopusointuinen ja tukea antava ilmapiiri, jossa ihmiskuva on realistinen, arvostava ja yksilöiden väliset erot huomioiva. Vuorovaikutus tukee työmoraalia, sosiaalisuutta, itsekunnioitusta ja auttaa stressitilanteissa.

4. Haastava ja kehittävä ilmapiiri, jossa ihmiskuva on dynaaminen. Ilmapiiri edistää luovuutta ja uudistumista ja antaa arvostuksensa yksilöllisille eroille. Vuorovaikutuksella edistetään työn mielekkyyden kokemusta, itsearvostusta ja persoonallisuuden kehittymistä.

PALAUTTEEN ANTAMISESSA HUOMIOON OTETTAVIA SEIKKOJA

Arto Willman (2001, 53) on käsitellyt väitöskirjassaan Yhteistyön ristiriitaiset puhetavat ajatuksia palautteen antamisesta. Seuraavassa muutama asia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota palautetta annettaessa.

  • Ilmapiirin tulisi olla palautteen antamiseen sopiva.Tällöin myös palautteen saajan tulee olla halukas vastaanottamaan palautetta, hänen tulee arvostaa sitä ja kuunnella palautteen antajaa aktiivisesti
  • Palautteen tulisi olla kuvailevaa eikä tuomitsevaa tai liian tulkitsevaa.
  • Palautteen tulisi kohdistua asiaan, joka on muutettavissa — ei henkilön persoonallisuuteen. Lisäksi sen tulisi ajoittua lähelle tapahtumahetkeä.
  • Palautteen tulisi olla rehellistä, avointa ja rakentavaa. Se tulisi antaa olennaisesta asiasta ja kohdistua mieluummin tiettyyn yksittäiseen kohtaan/asiaan kuin kovin yleiseen luonnehdintaan asiasta.
  • Palautteen saajan ja antajan tulisi kyetä jakamaan työstä tai projektista syntyneet tuntemukset. Kukaan ei saa tuntea itseään paremmaksi tai huonommaksi ihmiseksi, vaan olennaista on kehittyminen ja eteenpäin pyrkiminen.
  • Palautteen tulisi keskittyä sekä prosessiin että tuloksiin ja sitä tulisi antaa prosessin aikana. Se tulisi suhteuttaa oppijan lähtötasoon ja tavoitteisiin.
  • Palautteen tulisi olla sellaista, että sen saaja aktivoituisi dialogiin ja vuorovaikutusprosessiin omien vahvuuksien ja kehittämistarpeiden tiedostamiseksi.

KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ

  • Erilaiset idea- ja palautelaatikot, joissa palaute voidaan antaa myös nimettömänä.
  • Palautelomakkeet (verkossa tai paperilla), voidaan teemoitella tai strukturoida tapauskohtaisesti
  • Keskustelut, joissa olennaista on palautteen antajan rohkaiseminen ja kannustaminen vuoropuheluun.
  • Havainnointi, jota voidaan tehdä arjessa jatkuvasti esimerkiksi koulutuksissa, aamupalavereissa tai jopa epävirallisissa tilaisuuksissa tai taukojen aikana.
  • Palaute-, teema- ja kehittämispäivät, joiden päätarkoitus on luoda epämuodollinen palautteenantoa rohkaiseva ympäristö
  • Työhön perehdyttäminen, jossa korostuu kehitysmyönteisen  ilmapiirin luominen
  • Spontaani ohjaus ja kommunikointi arjessa
  • Itsearvioinnit

Lähteet:

Kaukiainen, A., Aalto, P., Lappalainen, M. & Lindberg, J., 1995. Kasvokkain. Palautteen antaminen oppijalle. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, sarja A:34. Painosalama Oy: Turku.

Lammela, P., Lappalainen, M., Norvanto, T., Oinonen, P., Piiparinen, S., Siltari, E. & Tuohela, K., 2000. Palautteet puntarissa. Opintosuoritukset ja kirjallinen palaute. Turun yliopiston täydennyskoulutuksenjulkaisuja A:75. Painosalama:Turku.

Räsänen, J., 1996. Kehityksen ulottuvuuksia. Kehityssuuntautunut oppiminen ja -arviointi. Jyväskylän yliopiston Täydennyskoulutuskeskus. Johtamiskoulutuksen julkaisu 8.

Willman, A., 2001. Yhteistyön ristiriitaiset puhetavat. Diskurssianalyyttinen näkökulma luokanopettajien tulkintoihin tiimityöstä. Kasvatustieteiden tiedekunta. Oulun yliopisto.

Asenne ratkaisee myös promootiokoulutuksissa!

Promootiokoulutus on näytön paikka paitsi promoottoreille myös asiakkaille. Sen voikin toteuttaa hyvin tai huonosti.

Kerran nuorena plikkana päädyin erittäin mieleenpainuvaan sessioon. Koulutus oli tarkoitus pitää asiakkaan pääkonttorilla Helsingissä, ja sinne oli tulossa asiakasyrityksen markkinointipäällikkö, myyntiesimies ja jopa itse toimitusjohtaja. Koulutusta oli markkinoitu meille oikein urakalla, ja odotukset olivat korkealla. Kyseessä oli merkittävä projekti, koska siihen oli varattu kokonainen päivä ja paikalla oli yrityksen ylin johto.

Voitte kuvitella, kuinka paljon jännitti lähteä suurkaupunkiin kouluttautumaan. En ollut asunut tuohon aikaan missään muualla kuin piskuisessa Lahdessa, joten suuren maailman tyylistä ja tavoista ei ollut tietoa. Jännitti niin vietävästi. Ja kyseessä oli iso yritys, joka toimi kansainvälisesti ja oli varsin arvostettu omalla sektorillaan. Olin niin into piukalla tulevasta, koska jo pelkkä rekrytointiprosessi hommaan oli ollut monivaiheinen ja vaativa.

Minä ja parikymmentä muuta innokasta promoottoria istuimme salissa odottamassa tiiminvetäjämme kanssa asiakkaan edustajien saapumista. Koulutuksen piti alkaa klo 10.00. Tunnelma oli jännittynyt mutta positiivinen. Koska olin tavannut osan tulevista työkavereistani ensimmäistä kertaa matkalla koulutukseen, meillä oli hyvä hetki tutustua toisiimme luentosalissa. Miettikää sitä puheensorinaa ja iloa, mikä syntyi, kun parikymmentä nuorta nälkäistä myyjää tapasi toisensa ja tajusi, että juttua riittää! Päiväkin sattui olemaan kaunis ja fiilikset katossa! Hyvä meininki.

Kello 10.15. asiakkaan edustaja asteli seminaarisaliin. Tosin kyseessä ei ollut koulutuksen pitäjä, vaan aulavahtimestari, joka ilmoitti, että kouluttajat ovat myöhässä. Kuulemma “tärkeämpi palaveri oli venynyt, ja he tulisivat puolen tunnin päästä”. Onneksi tiiminvetäjämme keksi ohjelmaa puolelle tunnille, niin aika ei tuntunut pitkältä. Päinvastoin. Läppä lensi, kun innoistuimme puimaan myyntityössä sattuneita kommelluksia. Hyvä henki ja me-fiilis oli käsin kosketeltavissa, ja sali suorastaan kuhisi motivoituneita nuoria ihmisiä.

Tasan kello 11 asiakkaan edustajat pamahtivat paikalle, etunenässä ynseän oloinen markkinointi-ihminen. Tämän perässä hiippailivat myyntipäällikkö ja toimitusjohtaja liituraitapuvuissaan. Muistan ajatelleeni, että onpa tyylikkäitä ja fiksuja ihmisiä. Neiti markkinointi käveli ryhmämme eteen puhujan korkokkeelle, muttei sanonut sanaakaan. Hänen katseensa kiersi hitaasti seminaarihuoneessa kulmasta toiseen ja saatoin arvata, kuinka hän arvosteli meidät yksitellen päästä varpaisiin. Hiljalleen muutkin kuin eturivissä istuneet tajusivat asiakkakouluttajien saapuneen, ja huone vaikeni. Tuli hiirenhiljaista. Suorastaan piinavan hiljaista. Kukaan ei ollut tervehtinyt iloista joukkoamme.

Tiiminvetäjämme selkeästi odotti, että kouluttajat avaisivat pelin esimerkiksi pahoittelemalla tunnin myöhästymistä, mutta niin ei käynyt. Sen sijaan yksi kouluttajista otti mikin ja tokaisi muka hauskaan sävyyn, että “Kuulkaas alakoululaiset – olisiko aika rauhoittua, kun tässä kaikki aikuisia ihmisiä ollaan”. Pöyristyneet promoottorit tuijottivat puhujaa epäuskoisesti. Varmasti moni muukin kuin vain minä mietti, olikohan edellinen repliikki vitsi, jota emme ymmärtäneet? Tulimmehan kuitenkin landelta, kuka mistäkin päin Suomea, mutta kuitenkin Kehä kolmosen ulkopuolelta. Ei se ollut vitsi, sillä nainen jatkoi pian tylyyn sävyyn,että heillä on hirveä kiire ja hoidetaan vähemmän tärkeät asiat pois alta.

Kuten arvata saattoi, tunnelma laski kuin lehmän lentä. Hiljaisuus muuttui ahdistavasta piinaavaksi, eikä kukaan uskaltanut sanoa enää mitään. Tilannetta ei helpottanut, että lopulta kun puheenvuoro siirtyi markkinoinnilta myyntijohdolle, tämä aloitti oman osuutensa pyytämällä meitä nousemaan seisomaan yksitellen ja esittelemään itsensä ja kertomaan osaamisestaan. Tässä vaiheessa huomasin tiiminvetäjämmekin hämmentyvän. Hän ymmärsi, kuinka kova paikka tuo olisi ollut kenelle tahansa juuri ja juuri täysi-ikäiselle ei vielä kovin kokeneelle ja kovaa ammatillista itsetuntoa kehittäneelle nuorelle. Hän ei kuitenkaan voinut astua kouluttajan varpaille keskeyttämällä puheenvuoroa, mutta hänen ilmeestään näki, ettei hän ollut ollenkaan tyytyväinen tapaan kohdella meitä promoottoreita roskajoukkona.

En yhtään ihmettele, että tuosta 20 hengestä viisi lopetti hommat ennen ensimmäistä työvuoroa. Sen verran paha maku varmasti jäi koulutuksesta. Vaikka päivä sinänsä oli opettavainen, niin tunnelma latistettiin täysin aloituksen yhteydessä ja meitä promoottoreita ahdisti suunnattomasti. Itse tajusin vasta monta vuotta tuon tapahtuman jälkeen, kuinka suuri merkitys ihmisen antamalla ensivaikutelmalla voikaan olla. Päätin jo tuolloin, että jos koskaan päädyn ammattiin, jossa tulen esiintymään ja vastaan motivoinnista ja innostamisesta, pyrin hoitamaan hommani paremmin kuin tuon yrityksen koulutusvastaavat. Olenko onnistunut siinä, sen varmasti osaavat sanoa muut. Ainakin olen yrittänyt ja pyrkinyt suhtautumaan jokaiseen koulutukseen positiivisesti, intoa täynnä ja rohkaisten, ei alistaen tai aliarvioiden nuorten ihmisten osaamista. Välinpitämättömyydellä ei pitkälle pötki.

Mikä on sinun paras kokemuksesi yrityksen järjestämistä koulutuksista? Miksi se jäi mieleesi? Mitä tekniikoita kouluttaja käytti, jotta hän ansaitsi luottamuksesi ja arvostuksesi?