Heräsin viime perjantaina 5.20 ja kököttelin aamupimeässä sohvalla odottamassa kyytiä. Fiilistelin jo etukäteen kaksipäiväistä seminaaria, jota olin jo jonkin aikaa odottanut. Kaksi maailman top 10:een rankattua puhujaa Jyväskylässä Tuottava Vastuullisuus -seminaarissa ja heidän lisäkseen melkoinen kattaus suomalaisia huippuvalmentajia ja -esiintyjiä. Mitä miehellä, joka joskus on esitellut itsensä “I used to be the next president of the United States”, onkaan kerrottavaa, kun esimerkiksi Sarasvuo taannoin nimesi herran parhaaksi puhujaksi, jota on kuullut. Valmennusbisneksessä mukana olevana ja alaa jo useamman vuoden seuranneena koko paletti kiinnosti monestakin näkökulmasta.
Perjantaiaamuna kasilta Paviljonkiin ja aamun tykitys käyntiin. Heti kärkeen esiintymiskoulutus by Les Brown, no. 1 motivational speaker in the world, kuten herran mainoslause oli muotoiltu. Ihan Robbinsin tasolle en Brownia nostaisi vaikka aikamoinen, persoonallisella naurulla höystetty, fiiliksen luoja herra olikin. Hieno show ja inspiroivat tarinat kaipasivat kuitenkin hiukan enemmän sisältöä. Käteen jäi… no, hyvä fiilis.
—
Aika jees seminaari, ajattelin sunnuntaina lueskellessani parin edellisen päivän muistiinpanojani. Mietiskelin, mitä ajatuksia toteuttaisin heti maanantaista alkaen.
Mieleen jäi hajanaisia välähdyksiä Les Brownin naurusta ja tarinoista, Eija-Riitta Korholan sinänsä mielenkiintoisia näkökulmia suoraan paperista luettuna, Pekkarisen koominen poliittinen hyökkäys Korholaa vastaan paneelikeskustelussa, useiden suomalaisten rallienglanti, Esko Ahon pitkälle pohdituit ajatukset yritysten yhteiskuntavastuusta, Janne Porkan ihan oikeastikin hauskat välispiikit, Alf Rehnin jo aavistuksen kulunut vaihtoehtonäkökulmatykitys ja loistavat seminaarijärjestelyt. Paperilla minulla oli muutaman kymmenen sivun verran hajanaisia muistiinpanoja ja kuuntelun aikana heränneitä ajatuksia.
Kolme puhujaa erottui kuitenkin joukosta:
Pekka Himanen, jonka vaikuttavat ja todella nerokkaasti muotoillut ajatukset syöpyivät alitajuntaan. Mieleen jäi erityisesti yksittäisenä poimintana 8-vuotiaan koululaisen filosofinen kysymys: “Olemmeko me suoraa lähetystä vai tulemmeko me videolta?”
Toisaalta Sarasvuon kiteytykset, provosointi ja loistava esiintyminen vakuutti jälleen kerran, verrattuna keneen tahansa muuhun. Tarkoitushakuinen provokaatio ja syyllistäminen, raa’an suora palute sekä aiemmille puhujille että yleisölle, epäsovinnaisuuden rajalla liikkuvat ilmaisut ja mielipiteet ja mielen syövereihin kytemään jäävät verbaalisella leikittelyllä höystetyt määritelmät saavat kuulijat syttymään kerta toisensa jälkeen. Vaikka itsekin olen tätä miestä kymmenkunta kertaa jo kuullut, vakuutun yhä uudelleen. Sarasvuon huikea vahvuus on uusiutuminen, ajankohtaisuus ja terävä, läsnäoleva ajattelu, toisin kuin monella muulla puhujalla tässäkin seminaarissa.
Ehkä kuitenkin kaikkein päällimmäisenä mieleen jäi epäpoliitikkomainen ja huikea puheenvuoro Al Gorelta, joka tuntui aidosti ja vilpittömästi olevan asiansa takana ja joka pääsi yllättämään myös minut kertomalla aivan viime aikoina miljoonia ihmisiä koskettaneista luonnon katastrofeista, joista valtamediat ovat olleet kovin hiljaa. Gore toi vakuuttavalla esiintymisellään ja aineistollaan esiin maapallon ja ihmiskunnan tulevat haasteet, joiden tiedostaminen on varsin sujuvasti sivuutettu suurimmassa osassa yhteiskuntia. Sisältö ja esitys olivat keskenään tasapainossa. Usko omaan asiaan paistoi läpi kaikesta. Ei herraa turhaan ole Nobelin rauhanpalkintoa vastaanottanut.
Maanantaiaamuna totesin, että ensi vuoden seminaari tulee olemaan huikea enkä oikeastaan osannut odottaa, että vaikutus myös tästä keikasta realisoituisi heti. Maanantaina puhuin eri yhteyksissä kaikkien lähimpien työkavereideni ja yhtiökumppaneideni kanssa, jotka olivat tapahtumassa olleet. Jokainen heistä oli ottanut härkää sarvista ja alkanut toimia, tehnyt jonkin päätöksen ja alkanut toteuttaa sitä välittömästi. Sain maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona hyviä uutisia useista suunnista. Jotain liikkeellepanevaa, kenties jonkinlaisia alitajunnan syvyyspommeja, oli jälleen kerran tarttunut matkaan.
Suomessa on liian pienet piirit siihen, että räjäyttää kaikki sillat takanaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun joku kysyy “millainen tyyppi se XY oikeasti on”, ei voi valehdella.
Viimeisimmät kommentit