Juppi, hippi, punkkari, runkkari? Risc Monitorista poimittua

• “Tavoitteellinen elämä on 2000-luvun nousukaudella syntynyt ilmiö. Suomi on ollut lintukoto tähän asti ja se tulee muuttumaan. Yksi syy on uusjuppiuden nousu”.

Tämä on periaatteessa hyvä asia, sillä meillä suomalaisilla onkin ollut yleisesti ottaen aivan liian heikko ammatillinen itsetunto, eikä menestymistä ole sallittu kellekään. Kun pärjää omalla ahkeruudella ja aivokkuudella, se on ollut paheksuttavaa. Taloudellinen pärjääminen ja asiantuntijana arvostaminen ovat kuitenkin eri juttuja, eikä ihmistä kannata tuomita kummankaan perusteella. Asiantuntijuus ei läheskään aina tuo taloudellista vakautta. Neurotieteen saralla pieniä ihmeitä tekevä ystäväni tienaa 1800 euroa kuussa, miinus verot, mutta on varsin arvostettu omassa genressään.

Omalla työllä ansaittu onnistumnen on mielestäni hieno asia. Pöyhkeilystä siinä harvoin on kyse. Sen sijaan siinä on kyse aidosta onnistumisen ilosta, tekemisen meiningistä ja rohkeudesta toteuttaa itseään ja intohimojaan. Etenkään ulkomailla perussuomalaisella nöyristelyllä, kateudella ja syyllistämisellä ei pärjää. On oltava vahva ammatillinen itsetunto, mutta myös riittävästi nöyryyttä ja halua kehittyä.

• “Yhteisymmärrys hyvinvointivaltion ihannoinnista on musertunut. Sen sijaan että valtio ratkaisee kaikki ongelmat, ihmiset ajattelevat, että menestys on omissa käsissä.”

Realismia tämän suhteen onkin kaivattu! Hyvä nuoret! Kyllähän se niin on, ettei valtiolla enää pitkään aikaan ollut mahdollisuuksia esimerkiksi auttaa kaikkia apua tarvitsevia. Ja eikös se olekin aivan järkeenkäypää, kun huomioi avunsaajien määrän lisääntymisen ja resurssien pienentämisen? Valitettavan moni asia todellakin on vain ja ainoastaan yksilön tai ydinperheen käsissä, vaikka aiemmin niistä huolehti valtiot. Ja erittäin usein avun ulkopuolelle jäävät muutenkin hankalassa elämäntilanteessa ole kuten sairaat, syrjäytymisuhan alla tai vailla työtä tai asuntoa olevat. Onneksi valtion apujen rinnalle on noussut sekä kolmannen sektorin toimijoita että yksityisen palvelutuotannon myötä innokkaita yrittäjiä, jotka nojaavat toimintaperiaatteissaan uuteen yhteisöllisyyteen, vastuullisuuteen ja inhimillisyyleen.

• “Ulkonäkö on vain yksi erottautumisen keino. Nuoret tytöt ja pojat suhtautuvat siihen resurssina, joka kannattaa ottaa käyttöön. “

Jep, huomattu. Tämä tosin vääristää tiettyä työmarkkinaa (esim. juuri promootiotyötä) melkoisesti, koska ihmiset kuvittelevat saavansa pelkällä ulkonäöllä töitä. Ja jossei ulkonäöllä, niin suhteilla. Sitten kiukutellaan ja mustamaalataan firmoja, jotka rekrytoivat osaamisen ja persoonan perusteella. Jännä piirre, että ulkonäköön satsataan muttei muka osaamisen kehittymiseen, joka todella pyörittää maailmaa. Ulkonäöllä pääsee alkuun, mutta jossain vaiheessa kun tehtävät vaikeutuvat, ei kauneus tai komeus riitä.

Mutta on ihan yleisesti tiedossa, että mieluummin työssä katsellaan siistejä, huoliteltuja ja iloisen näköisiä ihmisiä kuin niitä mörköjä, joilta on jäänyt hiukset pesemättä viikoiksi ja vaatteet vaihtamatta. Vaikkei ulkonäkö koskaan saa olla palkkauksen peruste, nin sen vaikutusta ei voida kieltää. Jos joku niin tekee, itse pidän varsin tekopyhänä.

• “Materialismi on kääntynyt nousuun ensimmäistä kertaa vuosiin nuorten naisten keskuudessa.”

Veikkaisin että kyse on siitä, mitä rahalla saa, eikä niinkään rahasta itseisarvona. Jos rahalla saa lastenhoitoon, siivoukseen tai arkisiin askareisiin apuvälineitä, tai omaa vapaa-aikaa ja stressittömyyttä, minäkin olen materialisti. Jos tämä viittaa vain massamuodin mukaisiin merkkivaatteisiin, meikkeihin ja kulutustavaraan olen täysin out of fashion, sillä kannatan kestävää kulutusta ja itsensä näköistä trendikkyyttä. Ja ei, en ole hippi, enkä edes uushippi.

• “Suomen nuoriso vannoo yksilöllisyyden nimeen — Ystäviin ei sitouduta samalla tavalla kuin ennen.“