Etusivu

19.5.2012

Pala Espanjaa kastikkeen muodossa

Team Blå Band 5/6

Keltasinisillä asusteilla varustetut pirteät Expressionistit valtasivat Kampin keskuksen menneenä torstaina tuotejakelun merkeissä. Tuotteena oli tällä kertaa Blå Bandin Spanish Sweet Salsa –maustekastike, joka löysi tiensä tuhansien ohikulkijoiden koteihin. Jakelu suoritettiin kolmella eri sisäänkäynnillä kuuden promoottorin voimin, jotta mahdollisimman suuri väkimäärä saatiin tavoitettua. Promoottorit työskentelivät pareittain, joka myös maksimoi jakelun tehokkuuden. Logistiikka tilattiin tällä kertaa myös meidän kauttamme ja varastolla olivat kiireapuna niin Neiti Toimitusjohtaja kuin allekirjoittanutkin.

Jaossa oli 10 000 kastikepulloa (mitkä muuten painoivat yhteensä vaatimattomat 3700 kg) ja nämä kaikki saatiin jaettua kuuden tunnin vuoron aikana, mikä todella kertoo Kampin Keskuksen olevan promopaikkojen aatelia. Kampissa tunnelma oli kohdillaan ja pieni ilonpilkahdus saatiin luotua myös kiireisten työmatkalaistenkin kasvoille, kun iloiset Blå Band-tiimiläiset jakoivat tuotteita leveän hymyn saattelemina.

Tämä promootio oli mainio esimerkki Expressionin Avaimet käteen –toteutuksesta, jossa suunnittelimme promootion alusta loppuun. Suunnittelimme ja vuokrasimme otollisen paikan promootiolle, etsimme oikeat ihmiset toteuttamaan promootion, suunnittelimme toteutuksen, hoidimme logistiikan, hankimme tarvittavat materiaalit ja promoottorien asusteet. Vaikka tämä oli yksi suurimmista tuotenäytejakeluista, mitä olemme toteuttaneet yhden päivän aikana yhdellä paikkakunnalla, kaikki sujui paremmin kuin hyvin ja voimme taata, että aurinkoiset Blå Band-Expressionistit jäivät monien mieleen tuona päivänä.

Salla ahkerana työntouhussa.

Ja näin olkaa hyvä!

Tietoja Ilona Kymäläinen

Jätä kommenttisi

Sinua saattaa myös kiinnostaa