PPP

Pakko Puhua Paljon. Tai Pakko Puhua Pitkään.

Vähintään yhtä tiukka ja tärkeä sääntö kuin koho, kylmä ja kompressi. Sääntö, josta voisin luopua saman tien. Jossei ole mitään sanottavaa tai on jo sanonut kaiken, miksi ihmeessä on pakko puhua? Entäs jos mieluummin kirjoitan?

Miksi me selitämme, vaikkei tarvitse? Ymmärrän small talkin idean, mutta siinä onkin kyse ihan jostain muusta kuin syvällisestä keskustelusta. Small talk on ihan laillisesti rupattelua, joskus jopa jaarittelua, epäaitoa ystävällisyyttä tai itsekästä ajan tuhlaamista. Riippuu tilanteesta.

Työelämässä smalla talk on hyvä keino ottaa yhteys kesken kiireisen päivän työkaveriin tai muihin tuttuihin. Pari sanaa käytävällä, kadulla tai kahvilassa piristää kummasti. Parisataatuhatta sanaa ei niinkään. Mitä tehdä, kun small talkista tulee veeeery loooooong talk ja ei pääse puhujasta mitenkään eroon? Hienovaraiset vihjailut kiireestä tai asiakastapaamisen valmistelusta eivät johda mihinkään. Käännetäänkö selkä ja juostaan pakoon, vai mitä? Jätetään toinen chattailemaan keskenään?

Yleensä small talk on ihan paikallaan. On nimittäin hiton pelottavaa olla pitkiä aikoja jonkun ihmisen kanssa napit vastakkain sanomatta hänelle sanaakaan. Pahinta on ne neljän istuttavat IC-junien kommuunit tai ne pikkuiset lasikopperot, joita myös allergiahytyikset kutsutaan. Toinen hengittää päällesi, näkee jokaisen liikkeesi ja molemmat yrittää leikkiä, ettei muka seuraa toisen tekemisiä mitenkään. Pää painetaan omaan lehteen, kädet räplää kännykkää, silmät tuijottaa lasittuneina maisemia, jotka on nähty jo satoja kertoja aiemminkin. Entäs jos vain esittelis itsensä ja rikkois jään? Vai pitääköhän se tonen ihan friikkinä? Kumpi on suurempi friikkiyden merkki, puhua ja pölöttää tai olla hiljaa ja leikkiä poissaolevaa?

Oli miten oli kiusaantunut hiljaisuus on yksi jännimmistä asioista, mitä tiedän. Sen sijaan niissä ihmisissä, joiden seurassa hiljaisuus tuntuu hyvältä ja luonnolliselta, on jotain erityistä, taikaa! Itseasiassa todellinen rakkaus, ystävyys ja sielunkumppanuus mitataan monesti juuri äänettömyydessä. Hölöttämällä pärjää kaikkien seurassa lähes kaikkialla, mutta kiusaantumattomuus äänettömyyden ja tekemättömyyden hetkellä on melko harvinaista. Mietippäs, kenen kanssa sinä pystyt istumaan tuppisuuna? Työkaverin, puolison, ystävän, äidin, asiakkaasi? Mistä se johtuu?

- Päivi L.