Oletko ollut sellaisessa tilanteessa, jossa olit osa suurempaa ryhmää ja ryhmään saapui joku sinulle tuntematon henkilö, joka tervehti kaikkia muita mutta ei sinua? Sinä olit hänelle ilmaa syystä tai toisesta.
Itse jouduin tällaiseen kohtaamiseen viime viikolla. Juttelin muutaman ystäväni kanssa kauppakeskuksen käytävällä, kun paikalle pyyhälsi minulle tuntematon henkilö. Hän tervehti ystäviäni maireasti ja halasikin toista, muttei katsonutkaan minuun päin tervehtiäkseen tai esittäytyäkseen. Eivätkä ystävänikään ymmärtäneet esitellä meitä.
Tarkkailin hetken tulijan käytöstä ja kuuntelin tulijan vuolasta puheen sorinaa yrittäen samalla hakea hetkeä, jolla esitellä itseni. Seuraamme liittynyt höpisi kuitenkin niin kovin kiivaaseen tahtiin perheasioistaan, etten saanut tilaisuutta edes sanoa hei. Hän tapitti intensiivisesti ystäviäni, muttei luonut silmäystäkään minuun. Oli hänelle ilmaa ja oloni oli ulkopuolinen.
Kuuneltuani porinaa muutaman minuutin ajattelin, että taidan tästä poistua sitten, kun en kuulu porukkaan. Luontoni ei kuitenkaan antanut periksi. En ole tottunut siihen, että ihmiset vain ignooraavat toisensa. Se ei ole kovinkaan kohteliasta, ei verkossa eikä livenä. Kaikki voi vähintään tervehtiä, edes nyökkäämällä, oli tilanne mikä tahansa.
Muutaman minuutin kuluttua puputus taukosi, ja totesin tilaisuuteni tulleen. Sanoin reippaalla äänellä: “Terve, me emme tunne vielä toisiamme, mutta minä olen Päivi. Kukas sinä olet?” Samalla tarjosin kättäni ystävällisesti hymyillen yrittäen metsästää myös katsekontaktia. Todellisuudessa mielessäni risteili muutama ilkeähkö ajatus, kuten mikähän ihmeen stara tuokin luulee olevansa ja mikä siinä on, että jotkut ihmiset eivät hallitse edes alkeellisia vuorovaikutustilanteita?
Seisoin käsi ojossa kymmenen sekuntia odottaen, että siihen tartuttaisiin. Tässä vaiheessa ystävänikin ymmärsivät yskän, koska he alkoivat vääntelehtiä kuin olisi ollut isokin kasa muurahaisia housuissa. Sen sijaan, että uusi tulokas olisi tarttunut käteeni hän loi minuun pitkän ja ylimalkaisen katseen. Huomasin, kuinka hän tarkasteli ensin hiuksiani ja siirtyi siitä alaspäin kohti kenkiäni. Katse oli juuri sen verran liian pitkä, että oloni oli entistä kiusaantuneempi. Eihän minulla räkää roikkunut poskelta, ja varmaan nenäkarvat ja kulmatkin olivat siistissä rivissä, mutta oloni oli silti ahdistunut.
Kädenpuristuksesta
Ulkonäkötutkiskelun jälkeen nainen alentui tarttumaan käteeni – tai siltä minusta tuntui – ja puristi sitä velton laiskasti niinkuin se olisi ollut joku saastekasa. Minä inhoan spaghettikäsiä!
Käden puristuksen pitää olla jämäkkä, eikä mikään lerppu. Ei silti liian kova, koska muuten tällaiset hennot naisihmisen kätöset rusentuu. Tilannetta ei muuten yhtään helpottanut, että nainen tuijotti lopulta omia kenkiään kättelyn ajan. Tai siis minun kenkiäni, olettaisin. Myönnän, olin liikkeellä hameessa ja tennareissa, joten varmasti aihetta paheksunnalle oli.
Kaiken kaikkiaan hankala kohtaaminen, joka jäi mieleen negatiivisuudellaan. En oikein tiedä, miten suhtautua, kun näen tuon ihmisen jatkossa uudestaan. Tampere on niin pieni kaupunki, että tapaamisemme on lähes väistämätöntä. Todennäköisesti minä tervehdin häntä ystävällisesti ja hän ignooraa minut uudelleen.
Viimeisimmät kommentit