Tittelit mäkeen, osaaminen esille!

Minna Veitikka, LT? Pekka Sudenpää, KTK? Timothy Miettinen, KTM? Jaana Turtiainen DI? Hannu Holoppa, tradenomi HSO? Salme Näsykkä, hortonomi AMK? Me kaikki tiedämme titteleiden perusteella, mitä ja suurin piirtein kuinka kauan nämä ihmiset ovat kouluissaan opiskelleet. Vai tiedämmekö sittenkään? Se, mitä me todella tiedämme titteleiden ansiosta, on nimittäin hyvin suppeaa. Kirjainyhdistelmät ja vierasperäiset nimikkeet eivät esimerkiksi kerro, minkä suuntautumisvaihtoehdon tai koulutusohjelman kyseinen henkilö on käynyt.  Ne kertovat pelkästään oppilaitoksen ja hieman toimialasta.

“Mä olen DI, kyllähän sä tiedät!”

Otetaan esimerkiksi Otaniemen Teknisen korkeakoulun informaatioverkostojen koulutusohjelma. Tämä siksi, että olen neuvotellut näiden nohevien nuorten ihmisten kanssa opiskelijayhteistyöstä, ja kyseisen ainejärjestön yrityssuhdevastaava vakuutti minut positiivisella asenteellaan, että neuvotteluja kannattaa jatkaa. Kiitos Timo! Yleisesti ajatellaan, että TKK:lta tulee diplomi-insinöörejä, siinä kaikki.  Homma menee huomattavasti monimutkaisemmaksi, kun tiedämme, että insinöörit voivat olla erikoistuneet muun muassa automaatiotekniikkaan, tuotantotalouteen tai mediapuoleen. Osa heistä ymmärtää vähän näistä jokaisesta aiheesta, osa taas on painottanut opintojaan vain yhteen niistä. Kun tähän pakettiin lisää riemunkirjavat sivuainemahdollisuudet ja työharjoittelukokemus, pelkkä DI-tittelinä ei kerro vasta valmistuneen todellisesta osaamisesta mitään. Rekrytoijan kannalta taas ainoat oikeasti kiinnostavat asiat ovat:

• Miten koulutuksessa saadut tiedot ja taidot muuntuvat osaamiseksi juuri meidän yrityksemme palveluksessa?
• Millaista pääomaa saamme, kun rekrytoimme tämän henkilön meille?
• Mitä hän osaa ja missä tarvitsemme kuitenkin jonkun toisen osaamista?
• Mitä tämän työntekijä arvostaa, millaisia asenteita hän omaa ja miten hän suhtautuu työelämään, työnantajaan, omaan työhönsä ja toisiin ihmisiin?

Mitä hakijalta kannattaa kysyä?

Tässä muutama teema, joista todennäköisesti on merkittävää hyötyä henkilövalintaa suorittaessa. Nämä kertovat huomattavasti enemmän hakijan osaamisesta ja todellisesta ammattitaidosta kuin pelkkä titteli.

• Mitä hakija on oikeasti opiskellut? Koulu, koulutusohjelma, pääaine, sivuaineet, mahdolliset poikkitieteelliset yhdistelmäopinnot ja kielitaito?
• Missä koulussa hän on opiskellut? (Opiskelu esimerkiksi kauppatieteiden maisteriksi Mikkelissä tai Vaasassa antaa hyvin erilaiset lähtökohdat työelämään koulujen välisten painotuserojen vuoksi.)
• Miten kauan hakija on opiskellut ja millä tasolla? (Kun sanoo olevansa kaupan alan ammattilainen, kannattaa selventää, onko hän valmistunut kauppaopistosta, ammattikorkeakoulusta vaiko tohtoriohjelmasta kauppakorkeakoulusta.)
• Millä kielellä hakija on opiskellut?
• Miten opiskelija on menestynyt opinnoissaan ja miksi? (Tietyissä kursseista voi saada vitosen hakkaamalla päätä seinään ja hokemalla hauki-on-kala, mutta tietyistä kursseista moisella tekniikalla ei ole mitään mahdollisuutta edes läpi.)
• Mistä hakija on tehnyt lopputyönsä? Entä miten hän aikoo soveltaa saamaansa tietoa työelämässä ja juuri tämän työpaikan hyväksi?

Olipa sitten rekrytoimassa promoottoria, IT-spesialistia tai markkinointipäällikköä, kannattaa pitää mielessä, että me suomalaiset olemme aina olleet hieman tittelinkipeää kansaa ja korostamme mielellämme nimikkeitämme, emmekä välttämättä pysty tuomaan esille todellista osaamista. Todellinen osaaminen ja asenne ovat kuitenkin ne tekijät, jotka ratkaisevat tehtävässä menestymisen. Niiden selvittämiseen kannattaa todella käyttää aikaa. Ylipäänsä on hyvä muistaa, että rekrytointiprosessi on laaja kokonaisuus, jossa tutkinto ja koulutus ovat vain yksi osa-alue. Se, kuinka paljon niille tulee antaa painoarvoa riippuu monista seikoista. Niistä kirjoitan jatkossa tarkemmin.

Onnistuneita rekrytointeja!