Lisää huomioarvoa leffateatterissa

Tammikuussa 2009 kahtena viimeisenä viikonloppuna esitetty livemainos kohahdutti yleisöä elokuvateattereissa ennen valkokangasmainosten alkua. Pariminuuttinen mainos esitettiin promoottorivoimin Tennispalatsissa yli 60 kertaa. Projektin suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat Dagmar ja Expression yhdessä asiakkaansa Fazerin kanssa.
Kokeiluun kannustava aktiviteetti mainonnan yhteyteen
Elokuvamarkkinointi on kehittynyt viime vuosina elämyksellisempään suuntaan, joten promootiot ovat erinomainen lisä valkokangasmainonnalle. Dumle-projektissa jokaisella osapuolella oli selkeä roolinsa ja vastuualueensa. Raakaidea tuli Dagmarista, minkä jälkeen se jalostettiin toimivaksi konseptiksi Expressionissa. Expressionin promootiokoordinaattori puolestaan toteutti projektin käytännössä buukaten ja perehdyttäen pääkaupunkiseudun 80-henkisestä tiimistä sopivimmat promoottorit. Hän hoiti myös yhteydet elokuvateatteriin ja raportoinnin.
Promoottorivalinta
Promoottoreilta vaadittiin niin näyttelijäkokemusta kuin hyvää ihmissilmää ja tilannetajua.
Käsikirjoitus antoi live-esityksille tietyt raamit, mutta harrastelijanäyttelijöiltä luonnistui myös improvisointi. Mainos sai yleisöltä erinomaisen vastaanoton. ”Oli kiva huomata, kuinka vilpittömästi yleisö lähti mukaan. Meille huudeltiin hauskoja kommentteja sekä useimmissa saleissa palkittiinkin raikuvin aplodein”, kertoo Emma, 22, toinen mainoksessa esiintyneistä promoottoreista. Eräs yleisössä ollut nuori mies taas kertoili mainoksen olleen ”piristävän erilainen totutussa suomalaisessa elokuvaympäristössä”. Lisäksi hän uskoi mainoksen tavoittaneen ”juuri oikean kohderyhmän”.
Tulokset
Expressionin raporteista voidaan todeta, että asiakkaan, mediatoimiston, myynninedistämistoimiston ja mediatilamyyjän yhteistyönä suunnittelema ja toteuttama livemainos-konsepti onnistui erinomaisesti. Livemainosten vaikuttavuudesta on tehty Expressioniin myös MBA-lopputyö.




















































