Lisää brändinäkyvyyttä SuomiPOPille ja yhteistyökumppaneille
Lähtökohtana vanhan konseptin uudistaminen
"SuomiPOP Ski Tour kaipasi selvää uudistusta usean vuoden toteutuksen jälkeen. Edellisen kumppanimme kautta uudistusta ei enää onnistuttu saavuttamaan. Tältä pohjalta lähdimme etsimään uutta kumppania tapahtuman ideoimiseen, myymiseen ja toteuttamiseen. Expression osoittautui kaikkein idearikkaimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi. SuomiPOP Lumikiertueet 2010 ja 2011 sujuivat kaikkiaan todella hyvin. Sekä Radio SuomiPOP että kiertueella mukana olleet asiakkaat olivat tyytyväisiä. Yhteistyö Expressionin kanssa jatkuu". (Lassi/SuomiPOP)
Konsepti: Kuvausseinäkkeitä ja irvistyskisoja
Suomen suurimmat hiihtokeskukset kokivat vuosien 2010 ja 2011 hiihtolomaviikoilla hyväntuulenpuuskia ja naurunremakoita, kun Radio SuomiPOPin kanssa yhteistyössä järjestetty CTRL + Lumikiertue valloitti rinteet halki Suomen. Lapsiperheille suunnattu kiertue käsitti yhden toiminnantäyteisen tapahtumapäivän kussakin kuudesta hiihtokeskuksesta.
Toiminnallisuudet ja promoottoritiimi
Ihmiset haluavat kokea elämyksiä, joten kiehtovat ja erottuvat toiminnallisuudet koostuivat kolmesta erilaisesta osuudesta:
- lumipesuseinästä
- green screenistä ja
- kypäräntuunauspisteestä.
Näistä jokaisella pisteellä vieraili innokkaita lomalaisia kiireeksi asti, ja nelihenkisellä promoottoritiimillä riitti töitä aamusta iltaan. Toiminnallisuudet höystettiin juonnoilla, yhteistyökumppaneiden tuotepalkinnoilla sekä sisaryhtiömme Markkinointitoimisto Deeperin suunnittelemilla markkinointimateriaaleilla.
























































